Moni meistä on aloittanut musiikin harrastamisen vanhempien toivomuksesta tai pakottamana. Monet vanhemmat toivovat lapsen oppivan soittamaan ainakin sen verran, että hän voi esiintyä sukujuhlissa ilman suurempia häpeän tunteita. Tai sitten ajatellaan, että soittaminen on muuten vaan hyvä harrastus. Mutta mitä kaikkea pikku tenavalle tapahtuukaan, kun hän opettelee soittamaan.

Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että musiikin harrastamisella on merkittäviä vaikutuksia aivojen rakenteelliseen kehitykseen. Modernin kuvantamisen keinoin on todettu, että esimerkiksi pianonsoittajilla sormien liikkeistä vastaavat aivoalueet kasvavat kokoa. Viulun soittajilla soitto rakentuu erityisesti vasemman käden sormien liikkeistä ja siksi kasvu näkyy enemmän aivojen toisella puolella. Jos haluaa omasta perillisestään maailmanluokan muusikon, suositellaan soittoharrastuksen aloittamista jo 4-5 vuoden iässä. Tällöin aivojen muovautuminen on soiton oppimisen kannalta herkimmillään. Hyvä opettaja on tällöin kultaakin kalliimpi, jotta lapsi oppii hermoratojen kehitystä ohjaavat perusasiat oikein.

Aivoalueiden kasvu voi joskus, tosin hyvin harvoin, olla jopa haitallista. Ammattipianisteilla tunnetaan oireyhtymä, jossa ylenmääräisestä harjoittelusta johtuen sormia käskevät aivopuoliskot kasvavat päällekkäin. Silloin sormien liikkeet menevät sekaisin eikä soitto enää onnistu.

Toinen mielenkiintoinen havainto on, että musiikkia ammatikseen harjoittavien aivopuoliskot näyttävät reagoivan musiikkia kuunnellessa hämmästyttävän symmetrisesti verrattuna niihin, jotka eivät ole musiikkia harjoittaneet. Tämä symmetrisyys korostuu motorisilla eli liikkeitä säätelevillä aivo-alueilla mutta myös hahmotusta ja näköä aistivissa visuaalisissa aivoverkostoissa. Motorinen harjoittelu eli vaikkapa pianon tai viulun soitto vaikuttaa siis aivoissa musiikin synnyttämiin vasteisiin.

Koska symmetrisyys näkyy myös aivoja yhdistävien hermoratojen valkoisen aineen määrässä, olisi mielenkiintoista tietää, miten musiikin harrastaminen vaikuttaa aivotoimintoihin muissa asioissa kuin pelkästään musiikin kuuntelussa. Se tiedetään, että lapsena aloitetulla soittoharrastuksella on vaikutuksia vielä vanhuudessakin. Yli 10 vuotta nuoruudessaan jotain instrumenttia soittaneet pärjäsivät iäkkäinä muita paremmin niin muistia kuin havaintokykyäkin mittaavissa kokeissa. Tämän lisäksi musiikin harrastamisen tuomat sosiaaliset siteet ja yhdessäolo vahvistavat tutkitusti terveyttä.

Jos nyt pitää antaa joku mielipide vanhemmille siitä, kannattaako lapsen aloittaa soitto- tai musiikkiharrastus, olen varauksettoman positiivinen. Sen lisäksi, että musiikin harrastaminen antaa uuden ulottuvuuden elämään, lapsuudessa ja nuoruudessa harrastettu soittaminen kantaa odottamatonta hedelmää vielä vuosikymmenien jälkeen. Lasten ohjaaminen aktiiviseen musiikin harrastamiseen on siis monella tapaa kannattavaa.

Toivottavasti nämä sanat auttavat perheenjäseniä ja naapureita kestämään soittoharrastuksen alkuvuosiin kuuluvat vingutukset, törinät ja tylsän kuuloiset kappaleet, sormiharjoituksista puhumattakaan.

Suurin osa lukijoista pitänee kysymystä turhana. Totta kai tutkimus on hyödyllistä. Eihän ole uutta tietoa ilman tutkimustyötä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, professori Pekka Karma oli hiljattain luennoimassa sairaanhoitopiirin ja yliopiston edustajille mitä kaikkea kansallinen lääke- ja terveystieteiden tutkimus on Suomelle merkinnyt. Tässä muutamia poimintoja, jotka sopivat kahvikeskustelujen aiheiksi ja miksei muuallekin.

HUS-piirissä hiljattain tehty selvitys kertoo, että tutkimustyön vaikuttavuus ilmeni kahta tietä, tutkimusinnovaatioiden ja asiantuntemuksen lisääntymisen kautta. Kuluneen 11 vuoden aikana HUS-piirissä on otettu käyttöön yli 700 omaan tutkimustyöhön perustuvaa taudinmäärityksen tai hoidon parantamisratkaisua tai –menetelmää. Eli enemmän kuin yksi uusi menetelmä viikossa. Peräti 91 % sairaanhoidon vastuuhenkilöistä arvioi tutkimustyön parantaneen henkilöstön ammattitaitoa, yli 80 % arvioi sen parantaneen hoidon vaikuttavuutta ja toiminnan tuottavuutta. Lisäksi oma tieteellinen tutkimustyö arvioitiin keskeiseksi hoidon kehittämisessä. Yliopistosairaaloista uudet menettelytavat leviävät nopeasti suomalaiseen terveydenhuoltoon hyödyttämään potilaita ja väestöä. Suomalaiset hoitokäytännöt – se miten Suomessa hoidamme potilaita – perustuvat kansalliseen tutkimukseen ja asiantuntemukseen. Oman tutkimuksen puuttuessa, hoitokäytännöt tulevat tahoilta, joiden toimintaa emme voi kontrolloida emmekä niiden perusteisiin vaikuttaa.

Tutkimuksen taloudellisesta merkityksestä professori Karma otti kaksi esimerkkiä. Suomalaisen innovaation, hormonikierukka Mirenan vuosimyynti on nykyään lähes 700 miljoonaa euroa eli yli puolet Suomen lääkeviennistä. Sen tuotanto tapahtuu Turussa Lääketehdas Bayerin toimesta. Se oli vuonna 2012 maamme toiseksi suurin yhteisöveron maksaja. Astman hoidon kehittyminen suomalaisten 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella johti hoitotulosten dramaattiseen paranemiseen. Astman aiheuttamat hoitokulut ovat vuosittain noin 400 miljoonaa euroa pienemmät kuin ne muutoin olisivat.

Suomen tulevaisuuskin on tutkimuksen varassa. Ministerit Jan Vapaavuori, Paula Risikko, Krista Kiuru ja Susanna Huovinen toteavat toukokuussa 2014 allekirjoittamassaan Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian esipuheessa (TEM raportti 12/2014): ”Kilpailukyvyn keskiössä ovat yliopistollisten sairaaloiden ja niiden ympärille syntyneiden osaamiskeskittymien kehittäminen tutkimuksen ja yritystoiminnan kumppanuuksien näkökulmasta.”

Potilaiden hoito ja terveyden edistäminen perustuu tutkimukseen, mutta nyt terveysalan tutkimuksen toivotaan tuovan suomalaisille myös taloudellista vaurautta.

Uudenvuoden vastaanottotilaisuus
Turun tuomiokirkon portailta 31.12.2013, 23.30

Arvoisat kaupunkilaiset ja kuulijat! Ärade stadsbor och åhörare!

Mikä on ihmisen elämässä korkein käytännön toimin saavutettava hyvä? Kreikkalainen filosofi Aristoteles toteaa Politiikka-teoksessaan näin: Ihmisten suuri joukko ja sivistyneet sanovat sen olevan onnellisuus. Ja heidän mielestään ”olla onnellinen” tarkoittaa samaa kuin ”elää hyvin” tai ”onnistua elämässä”.

Filosofen Aristoteles anser samhällets uppgift vara att försäkra att varje medborgare har en verklig möjlighet till ett lyckligt liv. Aristoteles antaa yhteiskunnalle seuraavat tehtävät: aineellisista tarpeista huolehtiminen, terveellisen elinympäristön rakentaminen, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistaminen, kykyjen kehitystä edistävä kasvatus sekä urheilun, kulttuurin ja muun yhteisöelämän edellytysten ylläpito.

Turussa on näitä Aristoteleen antamia tehtäviä toteutettu vuosisatojen ajan. Turku on vauras kaupunki, huolehdimme ympäristöstämme, meillä on kaksi yliopistoa sekä kattava ja laadukas kouluverkosto. Olemme kulttuurikaupunki, urheilukaupunki ja yhdistysten kaupunki. Turku on hieno paikka asua, tehdä työtä ja elää.

Nyt vuoden istuneelle Turun kaupunginvaltuustolle on käynyt kuitenkin selväksi, että edessä on kuntatalouden kannalta raskaita aikoja. Kustannukset kohoavat, velvoitteet lisääntyvät eikä esitetty valtionosuusuudistuskaan ole meille suosiollinen. Meillä on useiden veroäyrien kustannuspaine vuosikymmenen loppuun mennessä; rahassa sadasta, jopa pariin sataan miljoonaan euroon.

Kuntien taloustilanne on voimakkaasti riippuvainen yleisestä taloustilanteesta, elinkeinoelämän ja yritysten menestyksestä. Elinkeinoelämän menestys on myös meidän menestyksemme. Mutta myös kuntien on toimittava kustannustehokkaammin. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kuntarakenteen uudistusten on välttämättä mentävä eteenpäin. Samalla Turun kaupungin on jatkettava määrätietoisesti oman toimintansa uudistamista.

Suomalaiset ovat muutama päivä sitten ilmestyneen Turun Sanomien mukaan aivan poikkeuksellisen onnellista kansaa. Oli hämmentävää lukea että suomalaisista erittäin tai melko onnellisia on peräti 87 prosenttia. Vaikka ehkä olemmekin onnistuneet monissa asioissa niin yhteiskuntana kuin yksilöinä, jää tuo 87 prosentin luku mietityttämään.

On kysyttävä, mitä tarkoittaa gallupissa esitetty vaihtoehto ”melko onnellinen”? Siihen ryhmään kuului nimittäin suurin osa kaikista onnellisista. Erittäin onnellisia oli vähemmistö. Jos määrittelemme ”melko onnellisen” samaksi kuin tyytyväinen, lienemme lähempänä totuutta. Samalla myönnämme, että meillä on parannettavaa niin yhteiskuntana kuin yksilöinä, emmekä saa tuudittautua siihen, että kaikki on nyt hyvin.

Onnellisuudella on kuitenkin toinenkin puoli, johon yhteiskunnalla on hyvin vähän vaikutusta. Med vetenskaplig forskning kan man tydligt skilja på fyra faktorer som påverkar lycklighet. De första tre av dem är: ett behagligt liv, ett bra liv och ett meningsfullt liv.

Ensimmäinen neljästä tekijästä on miellyttävä elämä. Elämän pitäisi sisältää riittävästi mielihyvän kokemuksia. Ilman edes ajoittaisia mielihyvän kokemuksia ihmisen on vaikea olla onnellinen. Toinen on hyvä elämä. Hyvä elämä on omien vahvuuksien käyttämistä ja osallisuutta yhteisössä. Onnellinen voi todeta, että vahvuuteni ovat olleet hyvän palveluksessa.

Kolmas tekijä on merkityksellinen elämä. Nature tiedelehdessä jokunen viikko sitten julkaistun artikkelin mukaan altruismi, toisten auttaminen ja tukeminen, johtaa mitattavasti onnellisuuden tunteeseen. Kun yhteisö ja yksilöt, Sinä ja minä yhdessä ja erikseen, pidämme huolta läheisistämme ja lähimmäisistämme ja pyrimme heidän elinehtojensa turvaamiseen, kaikki hyötyvät.

Den fjärde och klart viktigaste faktorn som påverkar lyckan är mängden sociala kontakter och deras intensitet. Neljäs onnellisuuden tekijä on sosiaalisten siteiden määrä ja intensiivisyys. Onnellisella ihmisellä on ystäviä. Osallistuminen ja yhdessäolo tuovat sitä elinvoimaa, jota tarvitsemme, kun meitä väistämättä jossain vaiheessa elämää kohtaavat sairaus, suru ja kärsimys. Pitäkäämme siis kiinni hyvistä ystävistä. Kring oss behöver vi människor, vänner, make eller maka och familjemedlemmar som ger oss livskraft. För att vara lycklig, ta alltså vara på dina goda vänner.

Kun nyt toivotamme toisillemme Onnellista Uutta Vuotta 2014, luottakaamme siihen, että me yhteisönä voimme turvata perusedellytykset kansalaisten onnellisuudelle. Mutta samalla toivotamme toisillemme mielihyvän kokemuksia, elämää hyvän palveluksessa, merkityksellistä elämää ja erityisesti hyviä ystäviä.

Jag önskar Dig och dina nära, och oss alla tillsammans, ett lyckligt nytt år! Toivotan Sinulle ja läheisillesi, ja meille kaikille yhdessä, Onnellista Uutta Vuotta!

Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti tiistaina 8.1.2013 illalla ehokkaistaan kaupungin eri luottamustehtäviin. Puolueet ovat jakaneet eri tehtävät jo ennen joulua, mutta päätökset henkilövalinnoista tehdään ensimmäisessä valtuuston kokouksessa 28.1.2013.

Valtuustoryhmän kokous sujui Petteri Orpon johdolla sopuisasti. Valinnoista käytiin ymmärrettävästi keskustelua, mutta yleinen ilmapiiri oli sopuisa. Harry Nordqvistin johtama valmisteluryhmä oli tehnyt hyvän esityön.

Minut valittiin valtuustoryhmän puheenjohtajaksi, mikä on suuri luottamuksen osoitus omalta valtuustoryhmältä. Olen toiminut kuluneet neljä vuotta ryhmän varapuheenjohtajana. Lisäksi minua esitetään Kokoomuksen ehdokkaana valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä pääsisin mukaan kaupunginhallituksen kokouksiin, millä on suuri merkitys asioihin tutustumisessa.

Vaikka edessä on vaikeat ajat, odotan innolla uusien tehtävien tuomia haasteita.

Parhaillaan ollaan ratkaisemassa, miten yhteiskunta järjestää iäkkäiden oikeuden sellaiseen hoivaan ja hoitoon kuin he kullakin hetkellä tarvitsevat. Lähes joka neljäs 75 vuotta täyttänyt suomalainen tarvitsee toimintakyvyn heikkenemisen takia säännöllisiä palveluja. Tällaisia ovat kotipalvelut, kotisairaanhoito, omaishoidon tuki sekä ympärivuorokautinen hoito. Vanhuspalvelulain tarkoitus on turvata myös kuntouttavat palvelut. Sairaalan vuoteessa maatessa muutoin hyväkuntoisen ikäihmisen liikuntakyky heikkenee nopeasti, jos häntä ei asianmukaisesti kuntouteta.

Jokaisen tulisi voida vaikuttaa omaan hoitoonsa. Jos halutaan saada apua kotiin, sitä tulee järjestää. Mutta jos kotona asuminen käy liian raskaaksi, tulee olla mahdollisuus päästä ilman viivettä ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Tieto tästä luo turvallisuutta.

Keskustelu vanhuslain sisällöstä on keskittynyt siihen, kuinka monta hoitajaa laitoksissa tulee olla hoidettavaa kohti. Lisäkäsiä varmaan tarvitaan. Mutta pelkkä henkilömitoitukseen tuijottaminen on ammattitaidon ja asenteen halveksimista. Mielenkiintoista on, että juuri ne tahot, joiden pitäisi arvostaa osaamista ja ammattitaitoa, innokkaimmin puhuvat työntekijämääristä.

Huono johtaminen luo epäterveen työilmapiirin ja tuhoaa työntekijöiden motivaation tehdä työtä. Silloin eivät riitä mitkään henkilöstömitoitukset. Hyvä johtaja sen sijaan saa työntekijät tekemään työtään tehokkaasti. Hän on osaaja ja esimerkki, joka on sitoutunut työhönsä ja sen tavoitteisiin. Hän kunnioittaa ihmisiä ja heidän taustaansa.

Olen saanut työskennellä lähes neljä vuotta peruspalvelulautakunnassa. Tänä aikana on noussut esille kaksi ongelmaa: johtaminen ja laatujärjestelmien puute. Huonon johtamisen hinta ei ole vain työn huono laatu vaan myös väsyneet työntekijät. Siksi johtajia pitää voida kouluttaa, kierrättää ja vaihtaa. Kaikista ei ole johtajaksi. Usein hyvätkin johtajat väsyvät arjessa. Turussa uuden kaupunginjohtajan toimesta onkin nyt kiinnitetty erityistä huomiota johtamiseen eri tasoilla.

Laatujärjestelmällä tunnistetaan tilanteet, joissa on poikettu siitä mitä on sovittu tehtäväksi. Vanhustenhuollossa poikkeamia tunnistavat niin asiakkaat, työntekijät kuin johtajatkin. Jos ruoka on kylmää tai jos lääkkeet jäävät jakamatta, asia pitää korjata. Jos poikkeamat jäävät tunnistamatta, jää samalla selvittämättä johtuvatko ne liian vähäisestä henkilökunnasta tai osaamattomuudesta. Terve työyhteisö haluaa parantaa työn laatua. Siksi tarvitaan myös ulkopuolisten säännöllisesti suorittamaa laadun valvontaa.

Sosiaali- ja terveydenhuolto on kuin Molokin kita, johon saadaan laitettua niin paljon rahaa kuin vain on tarjolla. Rahan käyttäminen viisaasti on paljon vaikeampaa. Siihen meidän tulisi kuitenkin pyrkiä, sillä jokainen veroeuro on työllä ansaittu ja kukkaroistamme otettu.

Kirjoitus julkaistiin Turkulainen -lehdessä 14.10.2012.

Kirjoitin Turun Sanomiin mielipidesivulle tarkoitetun kirjoituksen koskien Turun keskustan kaavaa, joka on esillä kaupunginvaltuuston käsittelyssä 11.6.

TS ei kuitenkaan julkaissut juttuani, mutta lainasi perustelujani toriparkkia koskevassa jutussa seuraavasti (TS 10.6.): ”Kannattaja Pentti Huovinen (kok) vakuuttaa, että ”toriparkki vahvistaa keskustan kaupallista vetovoimaa ja kilpailykykyä sekä lisää kapuan työpaikkoja keskustassa”. Lisäksi hän uskoo, että toriparkki vähentää keskustan autoliikennettä.

Viimeinen lause vaatii kuitenkin selityksen, jota TS ei ottanut mukaan lainaukseen. Nimittäin virkamiesvalmistelun mukaan toriparkki vähentää ydinkeskustan korttelien autoliikennettä, kun paikoitus haetaan suoraan toriparkista. Wiklundin ja Turun Sanomien korttelien keskelle rakennettavaksi ehdotettujen parkkitalojen sijaan näitä kortteleita voidaan nyt kehittää asukkaiden ja elinkeinoelämän lähtökohdista.

Kyse on siis ydinkeskustan liikenteestä. Nyt esillä oleva kaava yhdessä Kirjastosillan ja rakenteilla olevan Fortunakorttelin kanssa tekee Turun ydinkeskustasta Suomen parhaan kävelykeskustan, joka on rauhoitettu autoliikenteeltä ja autot on sijoitettu maan alle.

Maineikkaan Massachusetts Institute of Technology’n (MIT) tutkijat voittivat hiljattain Yhdysvalloissa järjestetyn kilpailun. Tehtävänä oli löytää Yhdysvaltain alueelta mahdollisimmin nopeasti 10 punaista, halkaisijaltaan 2,5 metristä säähavaintopalloa. Pallot oli numeroitu ja sijoitettu puistoihin alueella joka ulottui Atlantilta Tyynellemerelle ja pohjoisen Suurilta Järviltä Karibianmerelle. Kaikki pallot ensimmäisenä löytäneelle luvattiin palkinnoksi 40 000 dollaria.

Asiantuntijoiden mukaan tehtävän nopea suorittaminen olisi mahdotonta tavanomaisille organisaatioille. Siksi haluttiin tutkia, selviääkö internetin avulla koottu sosiaalinen verkosto tehtävästä. Erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, millä keinoin ja kuinka nopeasti tehtävä voitiin ratkaista. Kilpailuun osallistuvat tiimit piti rekisteröidä kymmenen päivää ennen pallojen ilmestymistä puistoihin. MIT:n voittajatiimin kokoaminen alkoi kaksi päivää ennen H-hetkeä ja se käytti tavallisuudesta poikkeavaa tapaa saadakseen havainnoitsijoita verkostoonsa.

Tiimi ei luvannut palkita ainoastaan pallon löytäjää vaan myös ne henkilöt, jotka olivat olleet mukana rekrytoimassa pallon löytäjää. Tiimi lupasi ensimmäisenä pallon numeron ja oikeat koordinaatit ilmoittaneelle 2000 dollaria. Sille, joka oli kutsunut pallon löytäjän verkostoon, luvattiin 1000 dollaria. 500 dollaria sai se, joka oli kutsunut mukaan pallon löytäjän kutsujan, tämän kutsuja sai puolestaan 250 dollaria ja niin edelleen, kunnes yhtä palloa kohden varatut 4000 dollarin palkintorahat oli käytetty. Näin internetin välityksellä rekrytoitiin parissa päivässä 4400 suurelta osin toisilleen tuntematonta ihmistä.

MIT:n verkosto löysi Yhdysvaltain valtavan laajalta alueelta kaikki 10 palloa ällistyttävän nopeasti, 8 tunnissa 52 minuutissa. He kirjoittivat projektistaan artikkelin arvostettuun Science-tiedelehteen (28.10.2011). Vaikka suurin osa verkoston 4400 jäsenestä tiesi jäävänsä ilman palkintoa, he olivat silti mukana ja auttoivat osaltaan verkoston kokoamisessa. Artikkelissa arvioitiin verkoston kokoamisessa käytettyä menetelmää sekä pohdittiin sen mahdollisuuksia ja uhkia muiden, jopa mahdottomien ongelmien ratkaisemisessa. Kirjoittajat totesivat, että samanlaista palkitsemistapaa voidaan käyttää markkinoinnista aina maailman nälänhätää vastaan taistelemiseen.

Mahdottomana pidetty tehtävä voitiin ratkaista nopeasti ja edullisesti käyttäen internetin avulla luotua verkostoa ja uudenlaista palkitsemistapaa. Tällaiset yllättävät ja menestykselliset ratkaisut antavat uskoa siihen, että vaikeita yhteiskunnallisia pulmia voidaan ratkaista teknologiaa innovatiivisesti käyttäen ja ennen kaikkea luomalla mahdollisuudet toimia yhdessä riittävän suurella joukolla.

Maanantaina 14.11. Turun kaupunginvaltuusto päättää Aurajoen ylittävän, Rettiginrinteen ja Kauppiaskadun yhdistävän Kirjastosillan rakentamisesta. Sillan hinnaksi on arvioitu noin kaksi miljoonaa euroa. Siitä noin puolet eli miljoona euroa saadaan EU-avustuksena. Avustuksen vastaanottamisesta pitää päättää 22.11. mennessä eli käytännössä maanantain valtuuston kokouksessa.

Olen aikaisemmin ollut toisen, Tuomiokirkkosillan viereen Vähätorin ja Vanhan Suurtorin välille ehdotetun sillan kannalla (TS 19.10.). Kaupunginvaltuuston edellisen kokouksen esittelyaineistossa kuitenkin kerrottiin, että museoviranomaiset eivät tule hyväksymään tätä siltaa.

Toinen kantani kääntänyt seikka oli, että silta palvelisi käytännössä vain kaupungin itäisestä osasta Tuomiokirkon vierestä keskustaan kulkevaa kevyttä liikennettä, joka nyt käyttää Tuomiokirkkosiltaa. Uudenmaankadulta Tuomiokirkkosillalle tuleva pyöräliikenne ei liikennesuunnittelijoiden mukaan mahdu ennen Vanhaa Suurtoria olevaan liikennesumppuun. Siksi Uudenmaankadulta keskustaan suuntautuva pyöräliikenne ohjataan jo nyt jompaankumpaan suuntaan Hämeenkadulle. Vanhan Suurtorin mukulakivetyskään ei suosi pyöräilyä.

Miksi sitten Kirjastosilta? Aurajoen rannat ovat vilkkaan kevyen liikenteen käytössä. Teatterisilta palvelee erinomaisesti niin kävellen kuin pyörälläkin liikkuvia. Auransilta sen sijaan on pyöräilijöille kaikkea muuta kuin turvallinen. Sillalla on vilkkaan bussi- ja autoliikenteen käytössä vain yksi kapea ajokaista molempiin suuntiin sekä kapeat jalkakäytävät. Miksei Auransiltaa sitten levennetä? Syy on yksinkertainen. Auransilta on suojeltu eikä siihen saa koskea.

Kannatan Kirjastosillan rakentamista siksi, että se parantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta ja palvelee kaikista suunnista tulevaa kevyttä liikennettä, erityisesti pyöräilijöitä. Museoviranomaisetkaan eivät pidä sen toteuttamista mahdottomana. Kirjastosillan rakentaminen vaikuttaa tietysti keskustan liikenneratkaisuihin.

Mutta vielä enemmän vaikuttaa sillan rakentamatta jättäminen. Prosessin aikana on tullut selväksi, että ainoa paikka, johon silta voidaan rakentaa, on Rettigin rinteen ja Kauppiaskadun väli. Keskustan alueella ei yksinkertaisesti ole toista paikkaa sillalle. Jos Kirjastosiltaa ei rakenneta, päätös estää pysyvästi kevyen liikenteen olosuhteiden parantamisen niin keskustassa kuin Aurajoki-rannassakin.

Pentti Huovinen

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien mielipide-sivulla 13.11.2011.

Muistiini on elävästi syöpynyt turkulaisen mediagurun Markku Heikkilän joskus 1990-luvun puolivälissä pitämä luento. Hänet oli kutsuttu Turun yliopiston vieraaksi kertomaan akatemiaväelle viestinnän murroksesta. Heikkilän sanoma kiteytyi liitutaululle piirrettyyn kahteen radioon.

Toisessa radiossa oli kaksi nappia ja toisessa pitkä rivi nappeja. Kaksinappisen radion yläpuolelle hän piirsi kuuntelijan pään ja sille suuret korvat. Nappeja täynnä olevan radion yläpuolelle piirretyllä hahmolla oli pienet korvat.

Joskus aikoinaan radiossa todellakin oli vain kaksi nappia. Kanavanapilla valittiin joko yleisohjelma tai rinnakkaisohjelma, ja toisella napilla säädettiin äänenvoimakkuus. Radiota keräännyttiin kuuntelemaan joukolla, joskus naapurikylältä saakka. Vain radion ääni kuului. Kuuntelijat olivat hiljaa. Heillä oli suuret korvat. ”Nykyään,” selitti mediaguru Heikkilä, ”kanavaa vaihdetaan jatkuvasti. Jos ohjelma ei miellytä, painetaan toista kanavanappia.” Hän jatkoi, että radio on päällä koko ajan ja sen aikana puuhataan milloin mitäkin. ”Kuulijoilla on pienet korvat.”

Muistelen silloin päivitellyn ja kauhistellun, että miten ihmeessä tutkijat saavat sanomansa perille, kun mediakenttä pirstoutuu.

Tänään mediakenttä on todellakin aivan uudenlaisessa tilanteessa kuin pari vuosikymmentä sitten. Jos oikein muistan, aikoinaan suurimmalla osalla noiden nappien takana olleista viestimistä oli ajattelevia toimittajia. Tänään säästöjen puristuksessa toimittajilla ei ole aikaa ajatella tai tarkistaa taustoja saati sitten tehdä tutkivaa journalismia. On ehdittävä ensimmäisenä laittamaan uutinen nettiin. Asian tarkastus tai varmistaminen voi jäädä hiukan myöhempään.

Lienet huomannut, että tämän ajan uutiset ovat hämmästyttävän samanlaisia. On syntynyt ”kopioi ja liimaa” mediamaailma (engl. copy–paste). Jos ei itse tuoteta uutisia tai joku muu on ehtinyt ennen, uutinen poimitaan toisten viestimien nettisivuilta. Omille sivuille on saatava kävijöitä, jos ei muuten niin räväköillä otsikoilla. Ehkä näin saadaan myös mainoksia, joilla sitten elää kitkutetaan.

Viestimet ovat neljäs valtiomahti, jonka pitäisi vastuullisesti valvoa yhteiskuntaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt monet viestimet vahtivat pääasiassa toisiaan.

Sikainfluenssarokotuksiin liitetty narkolepsia-kohu oli erinomainen esimerkki kopioi ja liimaa -julkisuudesta. Asiantuntijat yrittivät rauhoittaa, että tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Mutta turhaan. Valtava mediavyöry sekoitti niin ammattilaiset kuin kansalaisetkin. Ei tyydytty siihen, että tietoa pitää odottaa. Sikainfluessarokotus ristiinnaulittiin, kunnes Ruotsissa tehty alustava tutkimus pysäytti äkisti koko mylläkän. Yhteyttä rokotuksen ja narkolepsian välillä ei ehkä ollutkaan.

Ja sitten kun asia oli kunnolla tutkittu, yhteys rokotusten ja narkolepsian välillä löytyi. Tosin Kiinasta on nyt raportoitu narkolepsian kolminkertaistuneen, vaikkei siellä kansaa juurikaan rokotettu. Narkolepsia liittyi myös sairastettuun sikainfluenssaan!

Mieleen tulee hurja ajatus. Onko media sairastunut ilmaisjournalismin mukanaan tuomaan kopioi ja liimaa –oireyhtymään, joka saattaa pahan kerran sekoittaa kansalaisten päät ja rapauttaa yhteiskuntaa?

Mitä lääkkeeksi? Voimme yrittää kahta lääkettä. Ensiksi, me kansalaiset tarvitsemme jälleen suuret korvat, jotka kallistamme luotettavien viestimien puoleen. Varsinkin kun puhutaan meille tärkeistä asioista kuten terveydestä. Jos et kehenkään muuhun luota, niin luota ainakin omaan lääkäriisi, joka on meidän verovaroillamme koulutettu.

Toiseksi, tarvitsemme ammattitaitoisia ja viisaita toimittajia, joille annetaan mahdollisuus tehdä työtään. Olen vakuuttunut, että terveytemme suojelemiseksi tiedosta kannattaa myös hiukan maksaa.

Kuukausi sitten kuuntelin kiinnostuneena kahden tutkijan väittelyä infektioalan kongressissa Milanossa. Aihe oli hämmentävä: Ovatko probiootit kasvunedistäjiä ihmisillä? Tutkijat siis väittelivät siitä, voivatko probiootit nostaa käyttäjänsä painoa.

Probiooteiksi kutsutaan eläviä mikrobeita, joista on terveyshyötyä. Kaupoissa myydäänkin hyllymetreittäin jogurtteja ja juomia, joihin on lisätty probioottisia bakteereita. Probiooteilla on tutkitusti vaikutusta ihmisen elimistössä: immuunivaste ja suolen pinnan solut reagoivat niille monin tavoin aktivoitumalla. Tutkijat ovat osoittaneet probioottien muun muassa edistävän virusripulin ja antibioottiripulin paranemista sekä estävän atooppisen ihottuman kehittymistä pikkulapsilla. Hyötyä on osoitettu myös laktoosi-intoleranssissa. Eri bakteerikannoilla vaikutukset kuitenkin vaihtelevat suuresti.

Kasvunedistäjillä on perinteisesti tarkoitettu tuotantoeläinten painoa lisääviä kemikaaleja tai muita aineita. Kun antibioottien käyttö kasvunedistäjinä kiellettiin Euroopassa, ryhdyttiin etsimään tilalle uusia kasvunedistäjiä. Probiootit ovat osoittautuneet toimiviksi vaihtoehdoiksi esimerkiksi kanoilla ja sioilla.

Väittelyn probioottien vaikutuksesta aloitti tempperamenttinen, espanjalainen ravitsemustutkija Yolanda Sanz. Hän väitti, etteivät probiootit nosta ihmisen painoa. Runsaasta tieteellisestä kirjallisuudesta ei ole löytynyt todisteita siitä, että probiootit toimisivat kasvunedistäjinä ihmisillä. Hän kyllä totesi, ettei asiasta ole tehty kunnollisia pitkäaikaistutkimuksia.

Ranskalainen, vuolaasti puhuva infektiolääkäri Didier Raoult kävi puolestaan läpi eläimillä tehdyt probioottitutkimukset, ja esitti huolensa siitä, että jotkut probiootit voivat lisätä myös ihmisen painoa. Tosin hänelläkään ei ollut esittää tieteellistä näyttöä ihmisillä suoritetuista tutkimuksista.

Kun yleisöä pyydettiin äänestämään, kumpi väittelyn voitti, enemmän käsiä nousi professori Raoultille. Väittelyä kuunteli parisataa asiasta kiinnostunutta. Ovatko probiootit kasvunedistäjiä ihmisillä, jäi kuitenkin tieteellistä vastausta vaille. Lisää tutkimuksia tarvitaan.

Pitääkö meidän sitten syödä probiootteja? Probioottijogurttimainoksia katsoessa tulee aina hiukan outo olo. Mainoksilla halutaan luoda sellainen tunne, että probioottituotetta käyttävä ei sairasta päivää näe. Euroopan ruokaturvallisuusvirasto EFSA on ottanut tiukan kannan ja hylännyt suuren joukon teollisuuden esittämiä probioottien terveysväittämiä. Tämän vuoksi näitä väittämiä ei myöskään saa käyttää mainonnassa, joten mainosten on oltava ympäripyöreitä terveyden ylistyksiä. Lisää tutkimustietoa pitää siis vielä saada ennen kuin mainokset selkiytyvät.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset vuodelta 2005 eivät puhu probiooteista mitään. Uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset julkaistaan vuonna 2012 (www.nnr5.org). Onkin mielenkiintoista nähdä, ovatko probiootit mukana uusissa suosituksissa.

Toistaiseksi en ole vielä löytänyt hyvää syytä, miksi terveen ihmisen pitäisi syödä säännöllisesti probiootteja. Mutta jos nautit probioottituotteista ja koet niistä hyötyväsi, niin siitä vaan.

Facebook Twitter