Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita

Nälkiintyvätkö vanhukset?

Suomalaisista laitoshoidossa olevista vanhuksista kolmasosan arvioidaan olevan aliravittuja ja kolmasosa on aliravitsemuksen vaarassa. Toisen tutkimuksen mukaan helsinkiläisissä vanhainkodeissa vain joka kymmenennen vanhuksen ravitsemustila oli hyvä. Yhdysvalloissa on havaittu, että vanhusten paino laitoshoidossa voi laskea jopa 10 % puolessa vuodessa. Esimerkiksi 70 kg painavan vanhuksen paino voi puolen vuoden kuluttua olla 63 kg. Aliravitsemus lisää sairastavuutta, sairaalahoitoja sekä kuolemanriskiä.

Siinä missä keski-ikäiset vielä lihovat, niin ikääntyessään ihmiset ovat taipuvaisia laihtumaan. Ruokahalun heikkenemiseen vaikuttavat monet seikat. Maku- ja hajuaistin heiketessä ruoka ei maistu samalta kuin ennen. Aineenvaihdunnan hidastuessa kylläisyyden tunne säilyy pitempään. Joskus lääkkeet vievät ruokahalun, joskus suun kunto tai nielemisvaikeudet estävät syömistä. Aliravitsemus puolestaan heikentää liikkumiskykyä, sairauksista paraneminen hidastuu ja infektioherkkyys lisääntyy.

Avustettu ruokailu

Aliravitsemukseen johtaa yleensä se, että vanhukset eivät pysty syömään riittävästi ilman apua. Hiljattain julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan arkipäivisin avustettu lounasruokailu ja välipala vähensivät dramaattisesti iäkkäiden ihmisten painon laskua ja samalla kuoleman riskiä. Tutkijat valitsivat hyvin toimivasta vanhainkodista joukon vanhuksia, joita avustettiin ruokailussa ja heille verrokkiryhmän, jotka jatkoivat syömistä entiseen tapaan. Tätä jatkettiin kuuden kuukauden ajan. Tämän jakson jälkeen tutkimusryhmät vaihtoivat paikkaa ja seuraavat kuusi kuukautta avustettiin niitä, jotka aiemmin olivat joutuneet olemaan ilman avustettua ruokailua. Ne joita aikaisemmin oli avustettu, joutuivat nyt selviytymään ilman avustusta. Kaikkien tutkimuksessa mukana olleiden painoa ja terveydentilaa seurattiin yhteensä vuoden ajan.

Tutkimustulokset osoittivat, että ruokailussa avustaminen johti syödyn energiamäärän merkittävään lisääntymiseen ja vanhusten paino joko pysyi samana tai jopa nousi. Sen sijaan tutkimuksen aikana yksin syöneiden paino laski. Lounaan nauttimiseen kului aikaa keskimäärin 42 minuuttia päivässä ja välipalojen, kuten omenan, banaanin, jugurtin tai vastaavan, syömiseen keskimäärin 13 minuuttia. Syöminen ei siis käy nopeasti.

Kodinomainen ruokailu

Hollantilaisessa tutkimuksessa haluttiin tietää, mikä on kodinomaisen aterioinnin vaikutus vanhusten ravitsemustilaan. Tutkimus toteutettiin puolen vuoden aikana kahdella vanhainkodin osastolla, joiden asukkaiden keski-ikä oli 77 vuotta. Toisen osaston ruokailujen luonne muutettiin perheenomaiseksi. Käytännössä tämä tarkoitti istumista kuuden hengen pöydissä, kodinomaisia ruokailuvälineitä posliinilautasineen ja laseineen. Pöydällä oli tietysti pöytäliina ja kukkia. Ennen ateriaa jokaisella oli mahdollisuus halutessa hiljentyä ja lukea ruokarukous. Ruoka tuotiin pöytään astioissa, joista ruokailijat voivat itse valita ja koota sopivan ruoka-annoksen. Yksi henkilökuntaan kuuluva istui jokaisessa pöydässä, ja hän osallistui ruokailuun sekä keskusteluun. Vierailijat tai lääkärit eivät saaneet häiritä ruokailua, ja kaikki istuivat pöydässä kunnes ateria oli ohi.

Vertailuosastoilla käytettiin entiseen tapaan muoviastioita, ruoka tarjottiin valmiiksi annosteltuna tarjottimella, henkilökunta ei istunut yhdessä asukkaiden kanssa, pöydästä lähdettiin kun oltiin valmiita eikä ruokailua häiritseviä tekijöitä ei pyritty karsimaan.

Uusi ruokailukäytäntö paransi asukkaiden elämän laatua erittäin merkitsevästi. Fyysinen ja psyykkinen suorituskyky säilyivät olennaisesti parempina kuin vertailuosastolla. Myös turvallisuudentunne parani. Perheenomaisissa oloissa ruokailleiden energian saanti parani eivätkä he laihtuneet niin kuin kävi vertailuryhmään kuuluneille.

Tutkijat vakuuttavat, ettei tutkimus nostanut kustannuksia muutoin kuin astioiden ja liinojen osalta. Itse asiassa henkilökunta motivoitui tutkimuksesta niin, että tapaa jatkettiin ja se otettiin käyttöön myös muilla vanhainkodin osastoilla.

Ravitsemustilaa voidaan mitata

Vanhusten ravitsemuksen arviointiin on olemassa mittausmenetelmiä mm. varsin yksinkertainen MNA eli Mini Nutrition Assessment testi. Testin tekeminen kestää 15 minuuttia. Jos testissä saa riittävän korkeat pisteet, tiedetään että henkilö ei ole aliravitsemuksen vaarassa. Testin käyttöä pitäisi edistää, jotta vanhusten ravitsemuksen tasosta saataisiin luotettavaa tietoa.

On ilmeistä, että vanhusten hoidon laatu vaihtelee suuresti suosituksista huolimatta. Siksi suositukset tulisi vaihe vaiheelta saada määräyksiksi, joita on noudatettava.

Tällä hetkellä vanhainkotien ja hoitolaitosten johtamisen taso vaihtelee liikaa. Sen pitäisi olla toisaalta tavoitteellista mutta toisaalta henkilökunnasta ja sen ammattitaidosta huolta pitävää. Jo nyt henkilöstöpula on tärkeä toimintaa hankaloittava tekijä. Siksi työvoiman viihtyvyydestä tulee pitää huolta ja henkilöstöä on kuunneltava.

Monet kansalaiset ovat kertoneet, että kyllä vanhainkodissa on riittävästi käsiä, mutta hoito ei silti ole hyvää. Toimintaa voidaan näissä yksiköissä parantaa. Toisissa palautteissa kerrotaan henkilöstövajauksesta. Tällaisissa tapauksissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lisätä henkilökunnan määrää.

Vapaaehtoisten käyttö on nostettu yhdeksi ratkaisuksi monissa Euroopan maissa ja erityisesti Yhdysvalloissa. Tässä voisi olla myös ratkaisu vanhusten ulkoiluttamiseen ja ruokailun avustamiseen.

Aliravitsemus uhkaa myös kotona asuvia

Myös kotona asuvilla on aliravitsemuksen riski. Yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen ovat suorassa yhteydessä ravitsemukseen. Jo aikaisemmin on tutkimuksissa todettu, että tyhjä jääkaappi on merkki oman elämän hallinnan heikkenemisestä, joka usein johtaa sairaalahoitoon. Tämä kannattaa muistaa arvioitaessa kotona asuvan vanhuksen tilannetta.

Onneksi suomalaiset vanhukset ovat aiempaa terveempiä. Tämä antaa mahdollisuuden asua kotona pitempään. Siksi iäkkäiden terveyden edistämistä ei saa unohtaa. Kaikkien etu on, että me kaikki pystyisimme huolehtimaan itsestämme mahdollisimman pitkään.

Pentti Huovinen

lääkäri, professori