Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita

Tulevaisuudessa viihdyt työpaikallasi paremmin!

Eri alojen tutkijat tekevät kiivaasti työtä innovoidakseen työpaikoista mukavampia ja jopa terveellisempiä. Tavoitteena on unelmien yhdeksästä viiteen –työpaikka, johon mentäisiin mielellään. Seuraavassa muutama esimerkki mitä on tapahtumassa.

Tulevaisuuden työpaikassa kosketellaan enemmän kuin nyt. Ei siksi, että työtoverien kanssa tultaisiin ylituttavallisiksi vaan kehittyvän teknologian takia. Microsoft tuo ensi vuonna markkinoille uuden Windows 7 käyttöjärjestelmän, joka perustuu entistä enemmän kosketukseen. Näyttöruuduista tulee monipuolisia kosketusnäyttöjä. Hiiren ja näppäimistön merkitys tulee hiljalleen vähenemään. Tulevaisuuden työpaikoilla on yhä suurempia näyttöjä, jotka toimivat kosketusperiaatteella.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Japanilainen tietoliikennejätti NTT on tuonut markkinoille taskuun sopivan laitteen, joka avulla voit lähettää viestejä tai vaihtaa käyntikortteja pelkällä sormen kosketuksella. Laite käyttää ihoa lähettimenä tai välikappaleena, ja näin voit jo kättelyssä siirtää käyntikorttisi tai luovuttaa dokumentteja asiakkaallesi. Tutkijat lupaavat, että sormen kosketuksella printteriin voit tulostaa haluamasi dokumentin. Sormen kosketuksella voit myös sulkea ovia, käyttää luottokorttia tai ostaa tavaroita automaateista. Ja nyt ei ole kyseessä sormenjälkien tunnistus vaan taskussa olevasta laitteesta, joka antaa vain sinun käyttää haluttuja toimintoja. Näin tietoturvallisuuskin on otettu huomioon.

Tietokoneet ovat myös oppimassa puheen ymmärrystä. Tällä hetkellä puheentunnistusta käyttävät lähinnä juristit ja lääkärit sanellessaan tietyn tyyppisiä toistuvia lauseita tai kappaleita. Esimerkkinä tästä ovat lääkärien sanelut röntgenkuvia tulkitessa. Tulevaisuuden tavoitteena on puhetta ymmärtävä tietokone, jonka kanssa voit muutamalla sanalla korvata pitkät internet-osoitteet tai kymmenet hiiren klikkaukset. Voit esimerkiksi sanoa: ”Etsi internetistä kartta ja näytä paras reitti Koroisista Tuomiokirkolle.” Ja kone tottelee näyttäen kiltisti toivomasi kartan ja reitin.

Puheentunnistus on kuitenkin vielä tällä hetkellä vajavaista, koska tietokoneet eivät tunnista eri puhetapoja tai murteita. Puheentunnistukseen voidaan kuitenkin jo nyt liittää huulilta lukeva kamera. Jos tietokone pelkässä puheentunnistuksessa tekee keskimäärin yhden virheen 20 sanan joukosta, mukaan otettu huulia lukeva kamera parantaa puheentunnistuksen tulosta niin että virheitä tulee enää yksi 80 sanasta. Tutkijat luottavat siihen, että mahdollisesti jo ensi vuosikymmenellä voit mennä työpaikallesi ja keskustella tietokoneesi kanssa: ”Huomenta! Mitä uutta tänä aamuna?”

Yhdysvaltalainen henkilöstöfirma on puolestaan kehittänyt työpisteitä, jossa voit tehdä työtä ja kävellä samaan aikaan. Siis voit hoitaa kuntoasi tehdessäsi työtä, ja vieläpä ilman sen kummempaa hikeä. He väittävät, että pienellä harjoituksella oppii kävelemään juoksumatolla ja työskentelemään tietokoneella samaan aikaan. Voit myös osallistua kokouksiin, joissa kaikki kävelevät.

Kokeeseen osallistuneen yrityksen työntekijät olivat ihastuneita, kun he olivat pudottaneet kilotolkulla painoaan samalla kuin olivat tehneet tuloksellista työtä. Enää ei tarvittu työpäivän jälkeisiä lenkkejä, kun oli kävellyt töissä juoksumatolla esimerkiksi 1-3 tuntia parina kolmena päivänä viikossa. Kuntoilu työtä tehdessä vaatii alkuun pienen asennemuutoksen. Mutta kun sen on käynyt läpi, työskentelystä kävellessä on kuuleman mukaan nopeasti tullut toinen luonto.

Työpaikkojen kehitystyössä tärkeintä ei kuitenkaan ole se, miten tehdään vaan että se on hauskaa ja hyödyllistä. Työpaikalle pitää olla mukava tulla. Kun töissä viihtyy, ovat työtuloksetkin paljon paremmat. Mitähän hauskuutta tutkijat seuraavaksi keksivät?

Pentti Huovinen

Lääkäri, professori

Kirjoitus on julkaistu Koroiset-lehdessa 2/2009