Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita

Sadhun tarina

Bowen H. McCoy, suuren amerikkalaisen Morgan Stanley pankin johtaja, lähti sapattivuodellaan vaeltamaan Nepaliin Himalajan vuoristoon. Matka toteutti pitkäaikaisen unelman, johon tuskin tarjoutuisi uutta mahdollisuutta. Ystävänsä Stephenin kanssa he olivat asettaneet vaelluksen tavoitteeksi kuuden kilometrin korkeudessa olevan Muklinathin kylän, joka oli muinainen pyhiinvaeltajien kohde. Vaikka matka oli huolella suunniteltu, sen onnistuminen riippui sääoloista. Juuri tuo kevät oli Himalajalla lumisin 20 vuoteen.

Vaeltajat olivat päässeet vajaan viiden kilometrin korkeuteen ja pystyttivät leirinsä. Alempana rinteellä he näkivät japanilaisen kiipeilijäryhmän leiritulet. Seuraavana aamuna matkamiehet lähtivät liikkeelle jo puoli neljältä. Oli päästävä matkaan ennen kuin aurinko sulattaisi rinteet. Viiden ja puolen kilometrin korkeudessa molemmille kiipeilijälle alkoi tulla vuoristotaudin ensioireita, päänsärkyä ja pahoinvointia. Heidän juuri valmistautuessaan tauolle leiriin laskeutui uusiseelantilainen kiipeilijä kantaen olkapäillään miestä, jonka yllä oli pelkkä ohut kaapu. Hän oli sadhu, hindulainen pyhä mies. Uusiseelantilainen kiipeilijä oli löytänyt sadhun ylempää rinteeltä lumessa makaamassa. Hän jätti sadhun McCoyn ja hänen ystävänsä huomaan, ja lähti kiireesti ryhmänsä perään.

Sadhu tuli hiljalleen tajuihinsa, mutta heikkokuntoisena ja täysin kielitaidottomana ei osannut kertoa, miksi hän oli puolialastomana lumisilla vuorilla. McCoy ja hänen ystävänsä huolestuivat. He pelkäsivät sääolosuhteiden muuttuvan. Aikaa ei ollut liikaan pohtimiseen. Mitä tehdä Sadhulle? Lopulta päätettiin, että hiukan paremmassa kunnossa ollut Stephen kantaisi sadhun alas japanilaisten leiriin ja jättäisi hänet sinne. Huolehtikoot he vuorostaan jatkosta.

Tunnin kuluttua Stephen tuli takaisin ja totesi McCoylle lakonisesti, että miltä tuntuu aiheuttaa sadhun kuolema? Kuoliko sadhu, kysyi McCoy? Stephen vastasi, että varmasti kuolisi. Japanilaiset olivat nimittäin kieltäytyneet pitämästä sadhusta huolta ja olivat jättäneet hänet lähelle tyhjää leiriään.

McCoy saavutti onnellisesti ystävänsä kanssa Muklinathin kylän. Sadhun kohtalo jäi kuitenkin kaivertamaan heitä. Koko loppumatkan he keskustelivat tapahtumasta. He vakuuttivat toisilleen, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää sadhu. Olihan koko kalliin matkan onnistuminen ollut vaarassa. Joidenkin viikkojen kuluttua McCoy palasi takaisin alueelle, mutta sillä välin lunta oli satanut seitsemän metriä eikä kenelläkään ollut havaintoja sadhusta.

Pian tapahtuman jälkeen McCoy jätti pankinjohtajan tehtävänsä. Himalajan matka oli muuttanut hänen elämänsä. Hän erikoistui liike-elämän etiikkaan ja on pitänyt aiheesta satoja esitelmiä eri puolilla maailmaa. Tapauksen vaikeus oli eettisesti kestävän päätöksen tekeminen kahden vaihtoehdon välillä. Lyhyessä ajassa ja vuoristotaudin kourissa heidän olisi pitänyt tehdä päätös matkansa uhraamisesta. Tällaiseen tapahtumaan he eivät olleet lainkaan osanneet ennakolta varautua.

On helppo jälkikäteen tuomita McCoy ja hänen ystävänsä. Tärkeämpää olisi kuitenkin ajatella, miten me, Sinä ja minä, olisimme menetelleet samanlaisessa tilanteessa?