Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita

Säilytä ystäväsi! Yski oikein!

Tässä on hiukan ihmetelty, että missä se influenssa oikein viipyy. Kun sitä ei ole kuulunut, jotkut ovat pitkästyneet odottamaan tai jopa pettyneet. Nykyihminen on tottunut siihen, että jos jotain on tulossa, sen on parasta tulla HETI. Myös sikainfluenssan.

Odotettua hiljaisempaan syksyyn saattaa olla syynä, että olemme oppineet pesemään kätemme. Jos käsiä pestään yli 10 kertaa päivässä, riski saada viruksen aiheuttama hengitystieinfektio putoaa puoleen. Näin Britannian lääkärilehti. Kun me suomalaiset päätämme tehostaa käsihygieniaa, se myös tapahtuu! Näinhän se on.

x x x

Istuin jokin aika sitten junassa matkalla itään. Siis Helsinkiin. Oli jo ilta, ja juna oli jokseenkin tyhjä. Taakseni pelmahti joukko läntisen naapurimaamme iloisia veikkoja ja neitoja. Kukin otti oman paripenkkinsä, joista he sitten vaivatta keskustelivat käytävän ja istuimien yli. Iloisuus ja keskustelu ei mitenkään haitannut. Päinvastoin. Mukavaa että jengillä oli hauskaa.

Mutta kuinka kävikään, että juuri takanani istuva naapuri sattui aina puolen minuutin, minuutin välein yskimään. Ronskimman puoleinen niistäminen antoi kuvan, että kyseinen henkilö sairasti jonkinlaista hengitystieinfektiota. Sikaa? Tuskin, mutta kuka sitä koskaan tietää.

Oikein tunsin kuinka näkymättömät pisarat laskeutuivat takaa päälleni. Eihän sitä tuollaista tietenkään voi tuntea! Mutta mieleeni tuli tutkimus, jossa lentokoneessa yskivän matkustajan todettiin levittävän pisaroitaan parin penkkirivin verran eteen ja taakse. Mitä pitempään lentomatka kesti, sen todennäköisempi oli tartunta.

Jos tuo naapuri olisi edes yskinyt oikein, nenäliinaan tai hihaansa, niin kuin meitä kaikkia on opetettu, ei olisi ollut sellaista hätää. Mutta yskään valmistautuessaan hän aina nosti leukansa ja suuntasi sen uljaasti ylös hattuhyllyä kohti. Yskä kuulosti siltä kuin kurki olisi töräyttänyt huutonsa! Huh! Olin ansassa. Eihän sitä kehtaa vaihtaa paikkaa. Eleeni olisi saatettu tulkita epäkohteliaaksi.

Mutta sitten tuli pelastus. Kahvikärry! Nousin venyttelemään, ostin kahvin ja siirryin samalla mukini ja kirjani kanssa luontevasti pari istuinriviä eteenpäin. Eläköön junan kahvikärryt!

x x x

Jos haluat varsinkin näin influenssa-aikana säilyttää ystäväsi, kannattaa yskiä ja aivastaa oikein. Siis joko nenäliinaan tai hihaan. Itse pidän enemmän hihasta, koska ohjeiden mukaan kädet pitäisi aina pestä, kun on yskinyt nenäliinaan. Eikä käsienpesupaikkoja yleensä ole siellä, missä yskä ja aivastus yllättävät.

Yskimällä oikein suojelet läheisiäsi. Ja kun he huomaavat tämän, he arvostavat huomaavaisuuttasi. Ystävyytesi säilyy ja saattaa jopa vahvistua. Onpa minulla fiksu ystävä!

Pese käsiäsi! Yski ja aivasta oikein! Jää sairaana kotiin! Siinä tämän syksyn tärkeimmät.

Kolumni on julkaistu Pulssilehdessä ja on löydettävissä internet-sivulta Pulssilehti, sivulta 12. Lehti on ilmestynyt myös Turun Sanomien liitteenä 18.10.2009.