Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita vanhat

Alkoholi tappaa miehiä ja vaurioittaa sikiöitä

3.11. uutisoitiin alkoholin aiheuttavan 17,1 % kaikista työikäisten miesten kuolemista. Suomessa alkoholin käyttö on ollut nousussa, kun monissa Euroopan maissa kuten Ranskassa ja Italiassa on tultu alaspäin.

Alkoholin kulutukseen vaikuttaa eniten kaksi tekijää: saatavuus ja hinta. Saatavuus on koko ajan parantunut, sillä markettien yhteyteen on järjestelmällisesti rakennettu uusia Alkon myymälöitä.

Hallituksen tekemä alkoholijuomien veroale on toinen tärkeä tekijä. Kun saatavuuden paranemisen lisäksi nyt myös hinta on tullut alas, ei ole ihme, että kulutus on kasvussa. Samoin sen aiheuttamat haitat, mistä edellä mainittu miesten kuolleisuuden lisääntyminen on yksi esimerkki.

Toinen haitta on alkoholia käyttävien äitien synnyttämät lapset, joista ei paljon meteliä ole pidetty. Näitä FAS eli fetaalialkoholisyndroomalapsia syntyy Suomessa vuosittain noin 600. Heistä 70 on klassisia täyden oireiston FAS-lapsia, 130 osittaisia ja 400 yksinomaan keskushermoston toimintahäiriön omaavia lapsia. Täyden FAS'in oireita ovat mm. pieni syntymäpaino ja pituus, tyypilliset kasvonpiirteet, joihin kuuluu lyhyt luomirako ja kapea ylähuuli, sekä aivojen kuvantamisessa näkyvä rakennepoikkeama.

Muutamakin humalahakuinen episodi raskauden aikana voi johtaa sikiön vaurioitumiseen. Siksi raskauden aikaisen alkoholin käytön suhteen pitää vallita nollatoleranssi.