Asiantuntijoille työrauha - Turun Sanomien haastattelu
01.05.2009
"Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja, professori Pentti Huovinen korostaa, että asiantuntijoille on nyt annettava työrauha sikainfluenssan torjunnassa.
– Nyt ei ole politikoinnin paikka. Avainpersoonat ovat todella kuormitettuja. Heille on annettava riittävät resurssit, jotta he voivat tehdä sen, mikä tehtävissä on.
Huovista pandemian syntyminen ei yllättänyt.
– Edellinen pandemia, hongkongilainen influenssa, oli vuonna 1968, joten näin piti tavallaan käydäkin. Se kuuluu luonnon kiertokulkuun.
Huovinen muistuttaa, että sikainfluenssan torjunta voi olla helpompaa toisen aallon aikana.
– Silloin tilanne on parempi, koska käytössä on toivottavasti rokote.
Medialle Huovinen antaa toistaiseksi lähes puhtaat paperit.
– Viestimet ovat onnistuneet hyvin. Tietysti joitain ylilyöntejä on tapahtunut, mutta tärkeintä on se, että kansalaisille on jaettu oikeaa tietoa eikä paniikkia ole lietsottu."
Turun Sanomien haastattelu 1.5.2009
Heading not set...
- Elämme hämmentäviä aikoja
- Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
- Ylistys silmälaseille
- Kulttuuri tekee onnelliseksi
- Kuntoilua maltilla mutta säännöllisesti
- Diginatiivien tulevaisuus tunteiden maailmassa
- Kunnallispoliitikko katsoo Ciceron peiliin
- Pidetään huolta koululaisten yöunesta
- Junien vessat – paluu menneisyyteen
- Voihan räkä!