Vielä joitakin vuosia sitten kuvittelin, että sota on kaukainen mahdollisuus. Ukrainan ja Krimin tapahtumat ovat kuitenkin pysyvästi muuttaneet tätä käsitystä. Valtioneuvoston äskettäin antamassa puolustusselonteossa sanotaan suoraan: ” Sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan tai sillä uhkaamiseen on varauduttava.” Näin Suomessa nyt tehdään.

Iso-Britannian toisen maailmansodan ajan pääministeri Winston Churchill on sanonut: Mitä kauemmaksi historiaan näet, sitä pitemmälle voit nähdä tulevaisuuteen. Oppiaksemme historiasta on hyvä kysyä, milloin kaksi läntisen demokratiakäsityksen omaavaa valtiota on viimeksi käynyt sotaa toisiaan vastaan? Viimeisin kahden demokraattisen valtion välinen sota lienee ollut yli 70 vuotta sitten Suomen ja Iso-Britannian välinen sota toisen maailmansodan aikana, vaikkei maittemme välillä varsinaisia suoria sotatoimia ollutkaan.

Länsimainen demokratia näyttää siis olevan ylivoimainen hallintomuoto, jos mittarina pidetään sodan välttämistä. Olennaisena demokratian erona diktatuureihin on se, että demokratiassa sotilaat ovat vastuussa siviileille ja poliitikot kansalle. Toinen tärkeä ero on avoimuus. Länsimainen demokratia avaa valtaapitävien aikeet kaikkien nähtäväksi ja arvioitavaksi. Vapaa viestintä kuuluu niihin tekijöihin, joilla saamme monipuolisesti tietää toistemme aikeista. Aidossa demokratiassa väärinkäytökset voidaan paljastaa vapaissa viestimissä.

Toiseen maailmansotaan kansansa kuljettaneet johtajat saivat kokonaiset kansakunnat kiihkoisänmaallisen ”sotapsykoosin” valtaan. Sota itsessään vahingoitti kansalaisten eettistä ja siveellistä tajuntaa. Vain moraalisesti ja henkisesti kieroutuneissa oloissa voidaan moraalisena totuutena pitää etnisten vähemmistöjen vainoamista, kuten juutalaisten vainoa toisen maailmasodan Saksassa. Tätä pohtiessa kannattaa myös miettiä, mitkä tekijät ovat edistäneet diktaattorien toimia? Erilaisin tavoin he onnistuivat keskittämään vallan itselleen. Valtaa pidettiin yllä turvallisuuskoneistoja ja viestintää hallitsemalla. Siitä tuli ehdotonta valtaa.

Pahinta on, jos näin toimivat kansojen päämiehet noudattavat antiikin roomalaisen lakimiehen ja poliitikon Ciceron neuvoa: Joskus politiikassa tulee eteen umpikuja, ja silloin paras neuvo on aloittaa tappelu. Se kannattaa aloittaa, vaikkei tietäisikään kuinka sen aikoo voittaa, sillä vasta kun kamppailu on käynnissä ja asiat liikkeessä, on toivoa löytää ulospääsytie. Tämän neuvon traaginen ongelma on, että jos tappelu eskaloituu sodaksi, niin sodalla on aina myös sodan seuraukset, jotka kestävät vuosikymmenien ellei satojen vuosien päähän. Sota on pahin katastrofi, joka voi kohdata mitä tahansa maata ja kansaa.

Demokratian mahdollistama sivistys ja koulutus luovat edellytyksiä välttää sodan syntyminen. Turvallinen ja avoin yhteiskunta, työmarkkinat, yritysten hyvinvointi, korkeatasoiset koulutuslaitokset sekä tehokas sosiaali- ja terveydenhoito ovat kehittyneen demokraattisen valtion tunnusmerkkejä. Yhteiskunnan tulee rohkaista kohti yleisiä inhimillisiä moraalitunteita, jalomielisyyttä, oikeuden- ja totuudenmukaisuutta sekä vilpittömyyttä.

Palataan valtioneuvoston puolustusselontekoon. ”Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muutoksessa. Muutoksen vaikutukset on arvioitu pitkäaikaiseksi.” Lisäksi todetaan: ”Toimintaympäristö edellyttää kansallisen puolustuskyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä.” Itsenäisyys on meille yhä edelleen niin kallis, että olemme valmiita puolustamaan sitä.

Parhaillaan ollaan ratkaisemassa, miten yhteiskunta järjestää iäkkäiden oikeuden sellaiseen hoivaan ja hoitoon kuin he kullakin hetkellä tarvitsevat. Lähes joka neljäs 75 vuotta täyttänyt suomalainen tarvitsee toimintakyvyn heikkenemisen takia säännöllisiä palveluja. Tällaisia ovat kotipalvelut, kotisairaanhoito, omaishoidon tuki sekä ympärivuorokautinen hoito. Vanhuspalvelulain tarkoitus on turvata myös kuntouttavat palvelut. Sairaalan vuoteessa maatessa muutoin hyväkuntoisen ikäihmisen liikuntakyky heikkenee nopeasti, jos häntä ei asianmukaisesti kuntouteta.

Jokaisen tulisi voida vaikuttaa omaan hoitoonsa. Jos halutaan saada apua kotiin, sitä tulee järjestää. Mutta jos kotona asuminen käy liian raskaaksi, tulee olla mahdollisuus päästä ilman viivettä ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Tieto tästä luo turvallisuutta.

Keskustelu on keskittynyt siihen, kuinka monta hoitajaa laitoksissa tulee olla hoidettavaa kohti. Lisäkäsiä varmaan tarvitaan. Mutta pelkkä henkilömitoitukseen tuijottaminen on ammattitaidon ja asenteen halveksimista. Mielenkiintoista on, että juuri ne tahot, joiden pitäisi arvostaa osaamista ja ammattitaitoa, innokkaimmin puhuvat työntekijämääristä.

Huono johtaminen luo epäterveen työilmapiirin ja tuhoaa työntekijöiden motivaation tehdä työtä. Silloin eivät riitä mitkään henkilöstömitoitukset. Hyvä johtaja sen sijaan saa työntekijät tekemään työtään tehokkaasti. Hän on osaaja ja esimerkki, joka on sitoutunut työhönsä ja sen tavoitteisiin. Hän kunnioittaa ihmisiä ja heidän taustaansa.

Kunnallista päätöksentekoa seuratessa on noussut esille kaksi ongelmaa: johtaminen ja laatujärjestelmien puute. Huonon johtamisen hinta ei ole vain työn huono laatu vaan myös väsyneet työntekijät. Siksi johtajia pitää voida kouluttaa, kierrättää ja vaihtaa. Kaikista ei ole johtajaksi. Usein hyvätkin johtajat väsyvät arjessa. 

Laatujärjestelmällä tunnistetaan tilanteet, joissa on poikettu siitä mitä on sovittu tehtäväksi. Vanhustenhuollossa poikkeamia tunnistavat niin asiakkaat, työntekijät kuin johtajatkin. Jos ruoka on kylmää tai jos lääkkeet jäävät jakamatta, asia pitää korjata. Jos poikkeamat jäävät tunnistamatta, jää samalla selvittämättä johtuvatko ne liian vähäisestä henkilökunnasta, johtamisen puutteista tai osaamattomuudesta. Terve työyhteisö haluaa parantaa työn laatua. Siksi tarvitaan myös ulkopuolisten säännöllisesti suorittamaa laadun valvontaa.

Sosiaali- ja terveydenhuolto on kuin Molokin kita, johon saadaan laitettua niin paljon rahaa kuin vain on tarjolla. Rahan käyttäminen viisaasti on paljon vaikeampaa. Siihen meidän tulisi kuitenkin pyrkiä, sillä jokainen veroeuro on työllä ansaittu ja kukkaroistamme otettu.

Suurin osa lukijoista pitänee kysymystä turhana. Totta kai tutkimus on hyödyllistä. Eihän ole uutta tietoa ilman tutkimustyötä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, professori Pekka Karma oli joitakin vuosia sitten luennoimassa sairaanhoitopiirin ja yliopiston edustajille mitä kaikkea kansallinen lääke- ja terveystieteiden tutkimus on Suomelle merkinnyt. Tässä muutamia poimintoja, jotka sopivat kahvikeskustelujen aiheiksi ja miksei muuallekin.

HUS-piirissä hiljattain tehty selvitys kertoo, että tutkimustyön vaikuttavuus ilmeni kahta tietä, tutkimusinnovaatioiden ja asiantuntemuksen lisääntymisen kautta. Karman mukaan kuluneen 11 vuoden aikana HUS-piirissä on otettu käyttöön yli 700 omaan tutkimustyöhön perustuvaa taudinmäärityksen tai hoidon parantamisratkaisua tai –menetelmää. Eli enemmän kuin yksi uusi menetelmä viikossa. Peräti 91 % sairaanhoidon vastuuhenkilöistä arvioi tutkimustyön parantaneen henkilöstön ammattitaitoa, yli 80 % arvioi sen parantaneen hoidon vaikuttavuutta ja toiminnan tuottavuutta. Lisäksi oma tieteellinen tutkimustyö arvioitiin keskeiseksi hoidon kehittämisessä. Yliopistosairaaloista uudet menettelytavat leviävät nopeasti suomalaiseen terveydenhuoltoon hyödyttämään potilaita ja väestöä. Suomalaiset hoitokäytännöt – se miten Suomessa hoidamme potilaita – perustuvat kansalliseen tutkimukseen ja asiantuntemukseen. Oman tutkimuksen puuttuessa, hoitokäytännöt tulevat tahoilta, joiden toimintaa emme voi kontrolloida emmekä niiden perusteisiin vaikuttaa.

Tutkimuksen taloudellisesta merkityksestä professori Karma otti kaksi esimerkkiä. Suomalaisen innovaation, hormonikierukka Mirenan vuosimyynti on nykyään lähes 1,15 miljardia euroa (2018) eli yli puolet Suomen lääkeviennistä. Sen tuotanto tapahtuu Turussa Lääketehdas Bayer Nordicin toimesta. Se oli jo vuonna 2012 maamme toiseksi suurin yhteisöveron maksaja. Astman hoidon kehittyminen suomalaisten 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella johti hoitotulosten dramaattiseen paranemiseen. Astman aiheuttamat hoitokulut ovat vuosittain noin 400 miljoonaa euroa pienemmät kuin ne muutoin olisivat.

Suomen tulevaisuuskin on tutkimuksen varassa. Toukokuussa 2014 ministerit Jan Vapaavuori, Paula Risikko, Krista Kiuru ja Susanna Huovinen toteavat allekirjoittamassaan Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian esipuheessa (TEM raportti 12/2014): ”Kilpailukyvyn keskiössä ovat yliopistollisten sairaaloiden ja niiden ympärille syntyneiden osaamiskeskittymien kehittäminen tutkimuksen ja yritystoiminnan kumppanuuksien näkökulmasta.” Seuraavat hallitukset ovat jatkaneet kasvustrategiakonseptia tiekartoilla. Toivottavasti näin tekee myös nykyinen Rinteen hallitus.

Potilaiden hoito ja terveyden edistäminen perustuu tutkimukseen, mutta nyt terveysalan tutkimuksen toivotaan tuovan suomalaisille myös taloudellista vaurautta.

Moni meistä on aloittanut musiikin harrastamisen vanhempien toivomuksesta tai pakottamana. Monet vanhemmat toivovat lapsen oppivan soittamaan ainakin sen verran, että hän voi esiintyä sukujuhlissa ilman suurempia häpeän tunteita. Tai sitten ajatellaan, että soittaminen on muuten vaan hyvä harrastus. Mutta mitä kaikkea pikku tenavalle tapahtuukaan, kun hän opettelee soittamaan.

Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että musiikin harrastamisella on merkittäviä vaikutuksia aivojen rakenteelliseen kehitykseen. Modernin kuvantamisen keinoin on todettu, että esimerkiksi pianonsoittajilla sormien liikkeistä vastaavat aivoalueet kasvavat kokoa. Viulun soittajilla soitto rakentuu erityisesti vasemman käden sormien liikkeistä ja siksi kasvu näkyy enemmän aivojen toisella puolella. Jos haluaa omasta perillisestään maailmanluokan muusikon, suositellaan soittoharrastuksen aloittamista jo 4-5 vuoden iässä. Tällöin aivojen muovautuminen on soiton oppimisen kannalta herkimmillään. Hyvä opettaja on tällöin kultaakin kalliimpi, jotta lapsi oppii hermoratojen kehitystä ohjaavat perusasiat oikein.

Aivoalueiden kasvu voi joskus, tosin hyvin harvoin, olla jopa haitallista. Ammattipianisteilla tunnetaan oireyhtymä, jossa ylenmääräisestä harjoittelusta johtuen sormia käskevät aivopuoliskot kasvavat päällekkäin. Silloin sormien liikkeet menevät sekaisin eikä soitto enää onnistu.

Toinen mielenkiintoinen havainto on, että musiikkia ammatikseen harjoittavien aivopuoliskot näyttävät reagoivan musiikkia kuunnellessa hämmästyttävän symmetrisesti verrattuna niihin, jotka eivät ole musiikkia harjoittaneet. Tämä symmetrisyys korostuu motorisilla eli liikkeitä säätelevillä aivo-alueilla mutta myös hahmotusta ja näköä aistivissa visuaalisissa aivoverkostoissa. Motorinen harjoittelu eli vaikkapa pianon tai viulun soitto vaikuttaa siis aivoissa musiikin synnyttämiin vasteisiin.

Koska symmetrisyys näkyy myös aivoja yhdistävien hermoratojen valkoisen aineen määrässä, olisi mielenkiintoista tietää, miten musiikin harrastaminen vaikuttaa aivotoimintoihin muissa asioissa kuin pelkästään musiikin kuuntelussa. Se tiedetään, että lapsena aloitetulla soittoharrastuksella on vaikutuksia vielä vanhuudessakin. Yli 10 vuotta nuoruudessaan jotain instrumenttia soittaneet pärjäsivät iäkkäinä muita paremmin niin muistia kuin havaintokykyäkin mittaavissa kokeissa. Tämän lisäksi musiikin harrastamisen tuomat sosiaaliset siteet ja yhdessäolo vahvistavat tutkitusti terveyttä.

Jos nyt pitää antaa joku mielipide vanhemmille siitä, kannattaako lapsen aloittaa soitto- tai musiikkiharrastus, olen varauksettoman positiivinen. Sen lisäksi, että musiikin harrastaminen antaa uuden ulottuvuuden elämään, lapsuudessa ja nuoruudessa harrastettu soittaminen kantaa odottamatonta hedelmää vielä vuosikymmenien jälkeen. Lasten ohjaaminen aktiiviseen musiikin harrastamiseen on siis monella tapaa kannattavaa.

Toivottavasti nämä sanat auttavat perheenjäseniä ja naapureita kestämään soittoharrastuksen alkuvuosiin kuuluvat vingutukset, törinät ja tylsän kuuloiset kappaleet, sormiharjoituksista puhumattakaan.

Muistiini on elävästi syöpynyt turkulaisen mediagurun Markku Heikkilän joskus 1990-luvun puolivälissä pitämä luento. Hänet oli kutsuttu Turun yliopiston vieraaksi kertomaan akatemiaväelle viestinnän murroksesta. Heikkilän sanoma kiteytyi liitutaululle piirrettyyn kahteen radioon.

Toisessa radiossa oli kaksi nappia ja toisessa pitkä rivi nappeja. Kaksinappisen radion yläpuolelle hän piirsi kuuntelijan pään ja sille suuret korvat. Nappeja täynnä olevan radion yläpuolelle piirretyllä hahmolla oli pienet korvat.

Joskus aikoinaan radiossa todellakin oli vain kaksi nappia. Kanavanapilla valittiin joko yleisohjelma tai rinnakkaisohjelma, ja toisella napilla säädettiin äänenvoimakkuus. Radiota keräännyttiin kuuntelemaan joukolla, joskus naapurikylältä saakka. Vain radion ääni kuului. Kuuntelijat olivat hiljaa. Heillä oli suuret korvat. “Nykyään,” selitti mediaguru Heikkilä, “kanavaa vaihdetaan jatkuvasti. Jos ohjelma ei miellytä, painetaan toista kanavanappia.” Hän jatkoi, että radio on päällä koko ajan ja sen aikana puuhataan milloin mitäkin. “Kuulijoilla on pienet korvat.”

Muistelen silloin päivitellyn ja kauhistellun, että miten ihmeessä tutkijat saavat sanomansa perille, kun mediakenttä pirstoutuu.

Tänään mediakenttä on todellakin aivan uudenlaisessa tilanteessa kuin pari vuosikymmentä sitten. Jos oikein muistan, aikoinaan suurimmalla osalla noiden nappien takana olleista viestimistä oli ajattelevia toimittajia. Tänään säästöjen puristuksessa toimittajille ei anneta aikaa ajatella tai tarkistaa taustoja saati sitten tehdä tutkivaa journalismia. On ehdittävä ensimmäisenä laittamaan uutinen nettiin. Asian tarkastus tai varmistaminen voi jäädä hiukan myöhempään.

Lienet huomannut, että tämän ajan uutiset ovat hämmästyttävän samanlaisia. On syntynyt “kopioi ja liimaa” mediamaailma (engl. copy–paste). Jos ei itse tuoteta uutisia tai joku muu on ehtinyt ennen, uutinen poimitaan toisten viestimien nettisivuilta. Omille sivuille on saatava kävijöitä, jos ei muuten niin räväköillä otsikoilla. Ehkä näin saadaan myös mainoksia, joilla sitten elää kitkutetaan.

Viestimet ovat neljäs valtiomahti, jonka pitäisi vastuullisesti valvoa yhteiskuntaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt monet viestimet vahtivat pääasiassa toisiaan.

Mieleen tulee hurja ajatus. Onko media sairastunut ilmaisjournalismin mukanaan tuomaan kopioi ja liimaa –oireyhtymään, joka saattaa pahan kerran sekoittaa kansalaisten päät ja rapauttaa yhteiskuntaa?

Mitä lääkkeeksi? Voimme yrittää kahta lääkettä. Ensiksi, me kansalaiset tarvitsemme jälleen suuret korvat, jotka kallistamme luotettavien viestimien puoleen. Varsinkin kun puhutaan meille tärkeistä asioista kuten terveydestä. Jos et kehenkään muuhun luota, niin luota ainakin omaan lääkäriisi, joka on meidän verovaroillamme koulutettu.

Toiseksi, tarvitsemme ammattitaitoisia ja viisaita toimittajia, joille annetaan mahdollisuus tehdä työtään. Olen vakuuttunut, että terveytemme suojelemiseksi tiedosta kannattaa myös hiukan maksaa.

Venäläistutkijat raportoivat hiljattain laajasta pernaruttoepidemiasta Pohjois-Venäjällä Jamalin niemimaalla Jäämeren rannalla. Lähes sata potilasta joutui sairaalahoitoon ja 12-vuotias poika kuoli tautiin. Samoihin aikoihin pari tuhatta poroa oli kuollut pernaruttoon. Ihmiset saivat tartunnan poroista.

Jamal tarkoittaa suomeksi maan äärtä tai loppua. Näihin päiviin saakka ikiroudassa ollut niemimaa on 720 kilometriä pitkä ja 230 kilometriä leveä. Poronhoito on ollut tärkein elinkeino ennen kun alueelta löydettiin valtavat maakaasuesiintymät.

Pari vuotta sitten Jamalin niemimaa oli otsikoissa siksi, että sieltä löydettiin selittämättömällä tavalla maahan syntyneitä valtavia reikiä. Ilmiön tutkimukset päätyivät siihen, että ilmastonmuutoksen vauhdittama ikiroudan sulaminen oli johtanut massiivisiin metaanikaasun vapautumisiin maaperästä.

Pernaruttoepidemian syy on tutkijoiden mukaan se, että muinoin pernaruttoon kuolleiden eläinten ruumiit ovat tulleet esiin jäätyneen maaperän sulamisen seurauksena. Jamalin niemimaalla oli kesällä 2016 paikoittain jopa 35 asteen helle, joka osaltaan edisti maan sulamista. Sulaminen vapautti eläinten ruhoista bakteereita, joiden joukossa oli pernaruttobakteeria. Laiduntavat porot saivat tartunnan näkyviin tulleista kuolleista eläimistä.

Jää ja pakkanen ovat erinomaisia keinoja säilyttää bakteereita. Kymmenkunta vuotta sitten amerikkalainen tutkijaryhmä pääsi mannerjäätikköä poraamalla käsiksi kahdeksan miljoonaa vuotta vanhaan jäähän. He määrittivät moderneja tutkimusmenetelmiä käyttäen jään sisältämät bakteerit. Löydetyistä bakteereista suurin oli sellaisia, joita ei maan päältä tällä hetkellä löydetä. Miljoonia vuosia sitten muodostuneen mannerjään sulaminen vapauttaa veteen ikivanhoja mikrobeja. Vaikka tutkijat ovat kiinnostuneita elämän syntymisestä ja bakteerien evoluutiosta, he toteavat, että mikrobien joukossa voi olla uusia, ihmiselle vaarallisia taudinaiheuttajia.

Siperian jäätyneessä maaperässä tiedetään olevan runsaasti vakaviin tartuntatauteihin kuolleiden ihmisten ruumiita. Jäistä maata on ollut vaikea kaivaa, ja siksi ikiroudan alueen haudat eivät ymmärrettävästi ole kovin syviä. Kun ikiroudan pinta sulaa, myös ihmisten ruumiit tulevat esille joukkohaudoista ja joutuvat kosketuksiin eläinten ja ihmisten kanssa. Siperiassa kuoli vielä 1800-luvun lopulta ihmisiä isorokkoon. Sittemmin isorokko on kitketty maapallolta, ja viimeinen tapaus todettiin vuonna 1977.

Täällä Suomessa saatamme ajatella, että sielläpä nuo bakteerit ja virukset ovat kaukana Siperiassa eikä niistä tarvitse sen enempää välittää. Se on kuitenkin harhakäsitys. Jamal on tärkeä arktisten vesilintujen pesimäalue. Jamalissa ovat muun muassa kiljuhanhen tärkeimmät pesimäpaikat. Lintujen välityksellä erilaisten bakteerien ja virusten on ennenkin todettu liikkuvan nopeasti ympäri maailmaa. Ilmaston lämpeneminen on aiheuttamassa odottamattoman uuden vaaran ihmiskunnalle.

Illalliset

-Arvoisa Marsalkka! Oliko matkanne Kauko-Itään tutkimusmatka vai vakoilumatka?
-Tjaah, mitä itse luulette?
-Kyllä se varmaan oli myös vakoilumatka. Teittehän koko ajan tarkkoja maantieteellisiä muistiinpanoja ja otitte paljon kuvia.
-Noo, vetäkää shiitä itse johtopäätökshet? Tutkimusmatkailijana voi kertoa yhtä ja toishta, mutta ymmärrätte varmaan, että shotilaan huulet ovat shinetöidyt.

Osapuilleen näin meni keskustelu Marskin illallisilla. Marsalkka Mannerheim oli matkoillaan oppinut arvostamaan hyvää ruokaa. Hänet tunnettiinkin varsinaisena kulinaristina. Vähemmän tunnettua kuitenkin on, että Mannerheim avusti vuonna 1935 julkaistun kreivitär Eva Mannerheim-Sparren keittokirjan kirjoittamisessa neuvoillaan ja ruokaohjeillaan. Marskin erityisesti arvostamia ruokalajeja olivat Vorschmack, tattaripuuro, kaalipiirakka ja Kuha Walewska.

Illallisella mukana olivat juuri Vorschmack ja Kuha Walewska. Vorschmack on Itä-Euroopassa suosittu, alun perin juutalainen liharuoka. Sen valmistuksessa käytetään jauhettua lihaa, anjovista, silliä ja sipulia. Liha voi olla lampaan tai naudan lihaa. Kuha Walewskassa kuhafileet paistetaan uunivuoassa ja maustetaan mm. sitruunalla ja dijon-sinapilla. Viereen pursotetaan perunasosetta. Kuha on saanut tiettävästi nimensä puolalaisesta kreivitär Walewskasta.

Illallisen aikana pöydän ääressä istuvat vieraat saivat kysellä Marsalkalta tämän elämään liittyviä asioita. Koko ajan piti muistaa, että eletään Marskin aikaa. Nykyajasta hän ei osannut kertoa. Illallisen aikana käytiin läpi kiinnostavalla tavalla Suomen historiaa. Opin arvostamaan näyttämötaiteen maisteri Timo Närhinsaloa. Hän oli todella paneutunut Marsalkan elämään ja osasi kertoa tarinoita Marskin sihahtavalla ässällä ja ruotsinkieleen vivahtavalla aksentilla.

x x x

Ateria on kautta aikojen ollut tärkeä osa ihmisten välistä kanssakäymistä. Aterialla on kerrottu kuulumisia ja tarinoita. Yhteinen ateria on monissa perheissä ainoa tilanne, joka kokoaan koko perheen säännöllisesti yhteen. Ateria lähentää perheenjäseniä toisiinsa ja on tärkeä erityisesti lasten kehitykselle. Mutta myös vanhainkodeissa on havaittu, että kodinomainen ateria pöytäliinoineen ja posliiniastioineen parantaa merkittävästi asukkaiden terveydentilaa. Eikä liike-elämäkään vierasta aterioita. Pakinoitsija Olli kirjoitti jo aikoinaan, että kauppa käy parhaiten lounastuulella.

Mutta ateriayhteys on paljon muutakin kuin yhdessäoloa. Ateriayhteys merkitsee yhteenkuulumista, jakamista, keskinäistä luottamusta ja rakkautta. Yhteiselle aterialle kokoontuessa tulee väistämättä mieleen Oscar-palkittu elokuva, Ranskalainen illallinen. Se perustuu Karen Blixenin novelliin Babetten pidot, joka ilmestyi vuonna 1950. Elokuva sijoittuu 1800-luvun lopun Tanskaan, karuun Jyllantiin. Pariisista melskeitä pakoon lähtenyt huippukokki Babette tekee illallisen, joka sovittaa pienen kylän asukkaiden väliset vanhat ja syvät riidat.

Jos haluaa oppia pelaamaan tennistä, pitää tietysti harjoitella. Muutama vuosi sitten tennistunnilla tapahtui jotain sellaista, jonka muistan koko ikäni. Ryhmässä treenasimme syöttöä ja sen palautusta. Meitä oli kaksi syöttäjää puolivälissä kenttää ja syötimme vuorotellen verkon yli. Toisen kenttäpuoliskon takarajalla seisoivat syötön palauttajat. Nostin kentän pinnasta pallon seuraavaa syöttöä varten. Juuri kun olin nousemassa, naapurin lähettämä syöttö tuli takaisin kovalla voimalla. Keltainen tennispallo osui oikeaan silmääni.

Maila tippui kädestä, kämmenet nousivat vaistomaisesti silmille. Painuin kyykkyyn ja siitä kontalleni kentän pintaan. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt on silmä täynnä lasinsiruja. Lääkärinä osasin odottaa silmän vaurioitumista ja ehkä jopa näön menetystä. Kului kymmenisen sekuntia ennen kuin otin kämmenet pois silmien edestä. Poistin kämmenen vuoroin oikean ja vasemman silmän edestä ja havaitsin yllätyksekseni, että molemmissa silmissä oli näkö tallella. Kummallista oli, ettei lasinsiruja ollut missään. Verta tihkui hiukan otsalta, johon silmälasien kehykset olivat tehneet pienen naarmun.

Otin silmälasit pois ja ne olivat hämmästyttävää kyllä ehjät. Kehyksetkään eivät olleet vääntyneet. Pallon jälki näkyi keskellä linssiä. Kävin näyttämässä laseja optikolla, ja hän totesi, että kaikki on kunnossa. Lasit toimivat niin kuin enneNkin. Muovilinssi oli antanut periksi ja kestänyt palloniskun. Optikkoni totesi, että silmälasit olivat mitä todennäköisimmin pelastaneet oikean silmän näön.

Nykyään silmälasit eivät ole enää lasia. Optikot suosittelevat muovilinssejä niiden iskunkestävyyden takia. Muovilinssit eivät enää myöskään naarmuunnu, kiitos kehittyneiden pinnoitteiden. Moniteholasit ovat todella hienoja teknisiä luomuksia. Niitä voi pitää, tekipä lähes minkälaista työtä tahansa. Vaikka silmäleikkauksilla pystytään tekemään ihmeitä, pidän silmälaseista. En ole löytänyt kuin yhden ainoan merkittävän haittapuolen, ja senkin vain moniteholaseista.

Joitakin vuosia sitten Iso-Britannian lääkärilehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan moniteholasit kaatavat iäkkäämpiä ihmisiä. Australiassa tehdyssä tutkimuksessa ikäihmisistä koostuvalle tutkittavien joukolle annettiin erilliset lähilasit lukemista varten ja kaukolasit liikkumiseen. Toinen joukko käytti moniteholaseja. Runsaan vuoden seurannassa havaittiin, että yksinkertaiset kaukolasit vähensivät kaatumisia peräti 40 % moniteholasien käyttäjiin verrattuna. Varsinkin portaissa liikuttaessa moniteholasien tarkan näön alue ei aina osu seuraavaan askelmaan ja kompastumisen tai harha-askeleen riski kasvaa. Vaikka olenkin silmälasien ystävä ja ylistän niitä, kaatumisriski kannattaa pitää mielessä ulkosalla liikkuessa.

”Mikä on korkein käytännön toimin saavutettava hyvä?
Sekä ihmisten suuri joukko että sivistyneet sanovat sen olevan onnellisuus,
ja heidän mielestään ’olla onnellinen’ tarkoittaa samaa kuin ’elää hyvin’ tai ’onnistua elämässä’.
Aristoteles

300-luvulla eKr. elänyt kreikkalainen filosofi Aristoteles on todennut yhteiskunnan tehtäväksi sen varmistamisen, että jokaisella kansalaisella on aito mahdollisuus onnelliseen elämään. Siihen sisältyy aineellisista tarpeista huolehtiminen, terveellisen elinympäristön rakentaminen, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistaminen, kykyjen kehitystä edistävä kasvatus sekä urheilu ja kulttuuri.

Tieteellinen tutkimus on todennut ainakin neljän tekijän vaikuttavan onnellisuuteen. Elämässä pitäisi olla toistuvia mielihyvän kokemuksia, sen pitäisi mahdollistaa vahvuuksien käyttämisen sekä osallisuuden, ja näitä vahvuuksia pitäisi käyttää hyvän palveluksessa. Eniten kuitenkin onnellisuuteen vaikuttaa sosiaalisten siteiden määrä ja intensiivisyys eli hyvät ystävät.

Ihminen harjoittaa kulttuuria pitkälti siksi, että se tuottaa mielihyvää. Jos osaamme itse tuottaa musiikkia, maalata tai kirjoittaa, voimme tehdä sitä myös siksi, että se mahdollistaa vahvuuksien käyttämisen sekä osallisuuden. Musisoiminen tai näytteleminen ovat myös toimintaa hyvän palveluksessa eli niitä tekemällä voidaan tuottaa kuulijoille ja katsojille mielihyvää.

Turkulainen dosentti Markku Hyyppä on luonut termin kirkkokuoro–ilmiö. Kuorolaulu harrastuksena ja vastaavat sosiaaliset toiminnat voisivat Hyypän mukaan pitkälti selittää sen, miksi Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön elinajanodote on muutaman vuoden korkeampi kuin suomenkielisen väestön. Hyvät ihmissuhteet tuovat positiivisuuden kokemuksia, mielihyvää ja huolenpitoa toisista. Kulttuuria voi harrastaa yksin, mutta hyvin usein se tapahtuu ystävien kanssa. Kulttuuri siis edistää onnellisuutta useiden eri tekijöiden kautta.

Tiedetään että positiivisesti ajattelevan ihmisen elimistö tuottaa normaalia vähemmän keskushermostoa, immuunivastetta tai verenkiertojärjestelmää aktivoivia stressihormoneita. Työpäivän ja vapaapäivien aikana tunnetut mielihyvän tai onnellisuuden kokemukset vähentävät tutkimusten mukaan stressihormonien pitoisuuksia. Tutkijat vetävät näistä havainnoista sen johtopäätöksen, että positiivisesti ajattelevien ja onnellisuutta kokevien ihmisten terveys on muita parempi.

Aristoteleen onnellisuutta edistäviin tekijöihin sisältyy kulttuuri. Tämän ajatuksen on myöhemmin tehty tutkimus siis vahvistanut. Mutta jos Aristoteleella olisi ollut käytössään kaikki nykytutkimuksen tulokset, olisi hän varmaankin korostanut myös toisten ihmisten merkitystä osana kulttuurin harrastamista.

Hiljattain julkaistiin tanskalainen tutkimus, jonka mukaan kuntoilijan ei kannata juosta kovaa ja pitkään vaan hölkätä rauhallisemmin kohtuullisia matkoja. Tämä ei oikeastaan ole yllätys, sillä jo kauan on tiedetty, että fyysisen harjoittelun terveyshyödyt eivät lisäänny loputtomiin harjoittelun lisääntyessä.

Tässä tanskalaisten tutkimuksessa parhaaksi osoittautui hölkkä kolmasti viikossa. Sopiva hölkkäaika oli puolesta tunnista kolmeen varttiin kerralla. Terveysvaikutukset eivät tule viikon tai edes kuukauden hölkkäilyn tuloksena vaan sen pitää olla pysyvää ja muodostua osaksi elämää.

Niille jotka eivät pysty hölkkäämään on myös hyviä uutisia. Nimittäin kaikki liikunta, pienikin, on pelkästään hyväksi. Lähdetään vaikka istumisesta. Kannattaa nousta ylös ainakin kerran tunnissa ja olla jalkeilla pari kolme minuuttia. Tällä pienellä liikkumisella on jo huomattavan edullinen vaikutus elimistöön. Jos istuu koko päivän, näitä ylösnousuja pitäisi olla säännöllisesti.

Jokapäiväisessä elämässä kannattaa mahdollisimman usein valita vaihtoehto, joka laittaa liikkeelle. Valitse siis tavalliset portaat hissin tai liukuportaiden sijaan. Jos mahdollista, korvaa autolla ajaminen kävelyllä tai pyöräilyllä. Hissin tai auton käyttöä ei tietenkään ole syytä kieltää, mutta mitä useammin liikut sitä parempi.

Kuntoliikunnan osalta tiedetään, että lyhyetkin rupeamat edistävät terveyttä. Oli se sitten punttien nostoa, jumppaa, kävelyä tai hölkkää. Nostamalla joka päivä käsipuntteja 10-20 kertaa tai vaikkapa vain nousemalla tuolista 5-10 kertaa peräkkäin, edistät jo terveyttäsi. Jos 2-3 tunnin viikoittainen hölkkä tapahtuu 10 minuutin jaksoissa, sillä on lähes samanlaiset positiiviset terveysvaikutukset kuin jos liikuntaa tehtäisiin puoli tuntia kerrallaan. Mutta jälleen, näitä 10 minuuttisia pitäisi tehdä säännöllisesti ja riittävästi.

Lihasten kunto on tärkeä tekijä torjuttaessa yhtä yleisimmistä nykyajan terveysuhkista, kakkostyypin diabetesta. Vaikka olisi hiukan ylipainoakin, hyvä lihaskunto on diabetekselta suojaava tekijä. Lihaskuntoa saadaan parhaiten liikkumalla monipuolisesti. Parasta on, jos liikkumisesta saa vielä mielihyvääkin. Sitä saa parhaiten liikkumalla toisten kanssa.

Ai että miten minä itse liikun? Kerran pari viikossa yritän pelata pallopelejä, käyn äijäjumpassa ja kotona jumppaan sekä nostelen käsipuntteja. Säännöllisyys on haaste. Sitä edistävät kaverit. Jos joutuu olemaan kerran tai pari pois, niin kaverit alkavat heti ihmetellä, että missä äijä on ollut kun ei ole näkynyt.

Facebook Twitter