Suurin osa lukijoista pitänee kysymystä turhana. Totta kai tutkimus on hyödyllistä. Eihän ole uutta tietoa ilman tutkimustyötä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, professori Pekka Karma oli joitakin vuosia sitten luennoimassa sairaanhoitopiirin ja yliopiston edustajille mitä kaikkea kansallinen lääke- ja terveystieteiden tutkimus on Suomelle merkinnyt. Tässä muutamia poimintoja, jotka sopivat kahvikeskustelujen aiheiksi ja miksei muuallekin.

HUS-piirissä hiljattain tehty selvitys kertoo, että tutkimustyön vaikuttavuus ilmeni kahta tietä, tutkimusinnovaatioiden ja asiantuntemuksen lisääntymisen kautta. Karman mukaan kuluneen 11 vuoden aikana HUS-piirissä on otettu käyttöön yli 700 omaan tutkimustyöhön perustuvaa taudinmäärityksen tai hoidon parantamisratkaisua tai –menetelmää. Eli enemmän kuin yksi uusi menetelmä viikossa. Peräti 91 % sairaanhoidon vastuuhenkilöistä arvioi tutkimustyön parantaneen henkilöstön ammattitaitoa, yli 80 % arvioi sen parantaneen hoidon vaikuttavuutta ja toiminnan tuottavuutta. Lisäksi oma tieteellinen tutkimustyö arvioitiin keskeiseksi hoidon kehittämisessä. Yliopistosairaaloista uudet menettelytavat leviävät nopeasti suomalaiseen terveydenhuoltoon hyödyttämään potilaita ja väestöä. Suomalaiset hoitokäytännöt – se miten Suomessa hoidamme potilaita – perustuvat kansalliseen tutkimukseen ja asiantuntemukseen. Oman tutkimuksen puuttuessa, hoitokäytännöt tulevat tahoilta, joiden toimintaa emme voi kontrolloida emmekä niiden perusteisiin vaikuttaa.

Tutkimuksen taloudellisesta merkityksestä professori Karma otti kaksi esimerkkiä. Suomalaisen innovaation, hormonikierukka Mirenan ja siihen liittyvän tuoteperheen vuosimyynti on nykyään pitkälti yli miljardi euroa. Sen tuotanto tapahtuu Turussa Lääketehdas Bayer Nordicin toimesta. Bayer Nordic on maamme suurimpia yhteisöveron maksajia. Astman hoidon kehittyminen suomalaisten 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella johti hoitotulosten dramaattiseen paranemiseen. Astman aiheuttamat hoitokulut ovat vuosittain noin 400 miljoonaa euroa pienemmät kuin ne muutoin olisivat.

Suomen tulevaisuuskin on tutkimuksen varassa. Toukokuussa 2014 ministerit Jan Vapaavuori, Paula Risikko, Krista Kiuru ja Susanna Huovinen toteavat allekirjoittamassaan Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian esipuheessa (TEM raportti 12/2014): ”Kilpailukyvyn keskiössä ovat yliopistollisten sairaaloiden ja niiden ympärille syntyneiden osaamiskeskittymien kehittäminen tutkimuksen ja yritystoiminnan kumppanuuksien näkökulmasta.” Seuraavat hallitukset ovat jatkaneet kasvustrategiakonseptia tiekartoilla. Toivottavasti näin tekee myös nykyinen ja tulevat hallitukset.

Potilaiden hoito ja terveyden edistäminen perustuu tutkimukseen, mutta nyt terveysalan tutkimuksen tuottaa suomalaisille myös taloudellista vaurautta.

Ihmisen elämä on yllättävää. Usko tai älä, että näinkin voi tapahtua. Runsaat 10 vuotta sitten ulkoministerin 60 vuotisjuhlissa Turun messukeskuksessa vieraillut pääministeri Matti Vanhanen istahti luontevasti kahvipöytään vastapäätä minua. Oli iltapäivä ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän edustajien kanssa olimme oman onnitteluvuoromme jälkeen päivänsankarin tarjoamalla kakkukahvilla. Kahvihuone oli lähes tyhjä. Toisella puolella huonetta istuivat ministerit Paula Risikko ja Stefan Wallin avustajineen tiiviissä keskustelussa.

Kuinka ollakaan – niinkuin meille kaikille joskus voi käydä – pääministeri pudotti vahingossa vadelmakakkua kravatilleen, ja siihen jäi ikävä tahra. Ajattelin, että kyllä pääministeri tarvitsee uuden kravatin. Hänellä oli nimittäin esitelmä Hamburger Börsissä järjestetyssä yritysjohtajille suunnatussa symposiumissa. Riisuin sinivalkoisen kravattini ja annoin sen pääministerille. Hän ilahtui ja kiitti, ja kertoi vaihtavansa sen hetikohta autossa matkalla Turun keskustaan. Iltasanomat julkisti 29.1. 2008 koko aukeaman voimin: Vanhasen solmio vaihtoon. Tekstissä kerrottiin, että Kansanterveyslaitoksen professori Pentti Juvonen (p.o. Huovinen) riisui oman sinivalkoisen kravattinsa ja lainasi sen pääministerille. – Minulla on pian juhlaesitelmä ja ei sitä nyt hilloläiskä solmiossa pidetä. Täytyy vaihtaa ja hyvältähän tätä sinivalkoinenkin näyttää, hyväntuulinen Vanhanen nauroi.

Asia ei päättynyt tähän. Muutaman viikon kuluttua tuli pääministerin kansliasta kirje, jossa luki: ”Lämmin kiitos vielä jälkikäteen nopeasta solmioratkaisusta! Se pelasti päiväni.” Matti Vanhanen.

Muistiini on elävästi syöpynyt turkulaisen mediagurun Markku Heikkilän joskus 1990-luvun puolivälissä pitämä luento. Hänet oli kutsuttu Turun yliopiston vieraaksi kertomaan akatemiaväelle viestinnän murroksesta. Heikkilän sanoma kiteytyi liitutaululle piirrettyyn kahteen radioon. Toisessa radiossa oli kaksi nappia ja toisessa pitkä rivi nappeja. Kaksinappisen radion yläpuolelle hän piirsi kuuntelijan pään ja sille suuret korvat. Nappeja täynnä olevan radion yläpuolelle piirretyllä hahmolla oli pienet korvat.

Joskus aikoinaan radiossa todellakin oli vain kaksi nappia. Kanavanapilla valittiin joko yleisohjelma tai rinnakkaisohjelma, ja toisella napilla säädettiin äänenvoimakkuus. Radiota keräännyttiin kuuntelemaan joukolla, joskus naapurikylältä saakka. Vain radion ääni kuului. Kuuntelijat olivat hiljaa. Heillä oli suuret korvat. ”Nykyään,” selitti mediaguru Heikkilä, ”kanavaa vaihdetaan jatkuvasti. Jos ohjelma ei miellytä, painetaan toista kanavanappia.” Hän jatkoi, että radio on päällä koko ajan ja sen aikana puuhataan milloin mitäkin. ”Kuulijoilla on pienet korvat.”

Muistelen silloin päivitellyn ja kauhistellun, että miten ihmeessä tutkijat saavat sanomansa perille, kun mediakenttä pirstoutuu. Tänään mediakenttä on todellakin aivan uudenlaisessa tilanteessa kuin pari vuosikymmentä sitten. Jos oikein muistan, aikoinaan suurimmalla osalla noiden nappien takana olleista viestimistä oli ajattelevia toimittajia. Tänään säästöjen puristuksessa toimittajille ei anneta aikaa ajatella tai tarkistaa taustoja saati sitten tehdä tutkivaa journalismia. On ehdittävä ensimmäisenä laittamaan uutinen nettiin. Asian tarkastus tai varmistaminen voi jäädä hiukan myöhempään.

Lienet huomannut, että tämän ajan uutiset ovat hämmästyttävän samanlaisia. On syntynyt ”kopioi ja liimaa” mediamaailma (engl. copy–paste). Jos ei itse tuoteta uutisia tai joku muu on ehtinyt ennen, uutinen poimitaan toisten viestimien nettisivuilta. Omille sivuille on saatava kävijöitä, jos ei muuten niin räväköillä otsikoilla. Ehkä näin saadaan myös mainoksia, joilla sitten elää kitkutetaan.

Viestimet ovat neljäs valtiomahti, jonka pitäisi vastuullisesti valvoa yhteiskuntaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt monet viestimet vahtivat pääasiassa toisiaan. Mitä lääkkeeksi? Voimme yrittää kahta lääkettä. Ensiksi, me kansalaiset tarvitsemme jälleen suuret korvat, jotka kallistamme luotettavien viestimien puoleen. Varsinkin kun puhutaan meille tärkeistä asioista kuten terveydestä. Jos et kehenkään muuhun luota, niin luota ainakin omaan lääkäriisi, joka on meidän verovaroillamme koulutettu. Toiseksi, tarvitsemme ammattitaitoisia ja viisaita toimittajia, joille annetaan mahdollisuus tehdä työtään. Olen vakuuttunut, että terveytemme suojelemiseksi tiedosta kannattaa myös hiukan maksaa.

Moni meistä on aloittanut musiikin harrastamisen vanhempien toivomuksesta tai pakottamana. Monet vanhemmat toivovat lapsen oppivan soittamaan ainakin sen verran, että hän voi esiintyä sukujuhlissa ilman suurempia häpeän tunteita. Tai sitten ajatellaan, että soittaminen on muuten vaan hyvä harrastus. Mutta mitä kaikkea pikku tenavalle tapahtuukaan, kun hän opettelee soittamaan.

Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että musiikin harrastamisella on merkittäviä vaikutuksia aivojen rakenteelliseen kehitykseen. Modernin kuvantamisen keinoin on todettu, että esimerkiksi pianonsoittajilla sormien liikkeistä vastaavat aivoalueet kasvavat kokoa. Viulun soittajilla soitto rakentuu erityisesti vasemman käden sormien liikkeistä ja siksi kasvu näkyy enemmän aivojen toisella puolella. Jos haluaa omasta perillisestään maailmanluokan muusikon, suositellaan soittoharrastuksen aloittamista jo 4-5 vuoden iässä. Tällöin aivojen muovautuminen on soiton oppimisen kannalta herkimmillään. Hyvä opettaja on tällöin kultaakin kalliimpi, jotta lapsi oppii hermoratojen kehitystä ohjaavat perusasiat oikein.

Aivoalueiden kasvu voi joskus, tosin hyvin harvoin, olla jopa haitallista. Ammattipianisteilla tunnetaan oireyhtymä, jossa ylenmääräisestä harjoittelusta johtuen sormia käskevät aivopuoliskot kasvavat päällekkäin. Silloin sormien liikkeet menevät sekaisin eikä soitto enää onnistu.

Toinen mielenkiintoinen havainto on, että musiikkia ammatikseen harjoittavien aivopuoliskot näyttävät reagoivan musiikkia kuunnellessa hämmästyttävän symmetrisesti verrattuna niihin, jotka eivät ole musiikkia harjoittaneet. Tämä symmetrisyys korostuu motorisilla eli liikkeitä säätelevillä aivo-alueilla mutta myös hahmotusta ja näköä aistivissa visuaalisissa aivoverkostoissa. Motorinen harjoittelu eli vaikkapa pianon tai viulun soitto vaikuttaa siis aivoissa musiikin synnyttämiin vasteisiin.

Koska symmetrisyys näkyy myös aivoja yhdistävien hermoratojen valkoisen aineen määrässä, olisi mielenkiintoista tietää, miten musiikin harrastaminen vaikuttaa aivotoimintoihin muissa asioissa kuin pelkästään musiikin kuuntelussa. Se tiedetään, että lapsena aloitetulla soittoharrastuksella on vaikutuksia vielä vanhuudessakin. Yli 10 vuotta nuoruudessaan jotain instrumenttia soittaneet pärjäsivät iäkkäinä muita paremmin niin muistia kuin havaintokykyäkin mittaavissa kokeissa. Tämän lisäksi musiikin harrastamisen tuomat sosiaaliset siteet ja yhdessäolo vahvistavat tutkitusti terveyttä.

Jos nyt pitää antaa joku mielipide vanhemmille siitä, kannattaako lapsen aloittaa soitto- tai musiikkiharrastus, olen varauksettoman positiivinen. Sen lisäksi, että musiikin harrastaminen antaa uuden ulottuvuuden elämään, lapsuudessa ja nuoruudessa harrastettu soittaminen kantaa odottamatonta hedelmää vielä vuosikymmenien jälkeen. Lasten ohjaaminen aktiiviseen musiikin harrastamiseen on siis monella tapaa kannattavaa.

Toivottavasti nämä sanat auttavat perheenjäseniä ja naapureita kestämään soittoharrastuksen alkuvuosiin kuuluvat vingutukset, törinät ja tylsän kuuloiset kappaleet, sormiharjoituksista puhumattakaan.

-Arvoisa Marsalkka! Oliko matkanne Kauko-Itään tutkimusmatka vai vakoilumatka?
-Tjaah, mitä itse luulette?
-Kyllä se varmaan oli myös vakoilumatka. Teittehän koko ajan tarkkoja maantieteellisiä muistiinpanoja ja otitte paljon kuvia.
-Noo, vetäkää shiitä itse johtopäätökshet? Tutkimusmatkailijana voi kertoa yhtä ja toishta, mutta ymmärrätte varmaan, että shotilaan huulet ovat shinetöidyt.

Osapuilleen näin meni keskustelu Marskin illallisilla. Marsalkka Mannerheim oli matkoillaan oppinut arvostamaan hyvää ruokaa. Hänet tunnettiinkin varsinaisena kulinaristina. Vähemmän tunnettua kuitenkin on, että Mannerheim avusti vuonna 1935 julkaistun kreivitär Eva Mannerheim-Sparren keittokirjan kirjoittamisessa neuvoillaan ja ruokaohjeillaan. Marskin erityisesti arvostamia ruokalajeja olivat Vorschmack, tattaripuuro, kaalipiirakka ja Kuha Walewska.

Illallisella mukana olivat juuri Vorschmack ja Kuha Walewska. Vorschmack on Itä-Euroopassa suosittu, alun perin juutalainen liharuoka. Sen valmistuksessa käytetään jauhettua lihaa, anjovista, silliä ja sipulia. Liha voi olla lampaan tai naudan lihaa. Kuha Walewskassa kuhafileet paistetaan uunivuoassa ja maustetaan mm. sitruunalla ja dijon-sinapilla. Viereen pursotetaan perunasosetta. Kuha on saanut tiettävästi nimensä puolalaisesta kreivitär Walewskasta.

Illallisen aikana pöydän ääressä istuvat vieraat saivat kysellä Marsalkalta tämän elämään liittyviä asioita. Koko ajan piti muistaa, että eletään Marskin aikaa. Nykyajasta hän ei osannut kertoa. Illallisen aikana käytiin läpi kiinnostavalla tavalla Suomen historiaa. Opin arvostamaan näyttämötaiteen maisteri Timo Närhinsaloa. Hän oli todella paneutunut Marsalkan elämään ja osasi kertoa tarinoita Marskin sihahtavalla ässällä ja ruotsinkieleen vivahtavalla aksentilla.

Ateria on kautta aikojen ollut tärkeä osa ihmisten välistä kanssakäymistä. Aterialla on kerrottu kuulumisia ja tarinoita. Yhteinen ateria on monissa perheissä ainoa tilanne, joka kokoaan koko perheen säännöllisesti yhteen. Ateria lähentää perheenjäseniä toisiinsa ja on tärkeä erityisesti lasten kehitykselle. Mutta myös vanhainkodeissa on havaittu, että kodinomainen ateria pöytäliinoineen ja posliiniastioineen parantaa merkittävästi asukkaiden terveydentilaa. Eikä liike-elämäkään vierasta aterioita. Pakinoitsija Olli kirjoitti jo aikoinaan, että kauppa käy parhaiten lounastuulella.

Mutta ateriayhteys on paljon muutakin kuin yhdessäoloa. Ateriayhteys merkitsee yhteenkuulumista, jakamista, keskinäistä luottamusta ja rakkautta. Yhteiselle aterialle kokoontuessa tulee väistämättä mieleen Oscar-palkittu elokuva, Ranskalainen illallinen. Se perustuu Karen Blixenin novelliin Babetten pidot, joka ilmestyi vuonna 1950. Elokuva sijoittuu 1800-luvun lopun Tanskaan, karuun Jyllantiin. Pariisista melskeitä pakoon lähtenyt huippukokki Babette tekee illallisen, joka sovittaa pienen kylän asukkaiden väliset vanhat ja syvät riidat.

Maineikkaan Massachusetts Institute of Technology’n (MIT) tutkijat voittivat jokin aika sitten Yhdysvalloissa järjestetyn kilpailun. Tehtävänä oli löytää Yhdysvaltain alueelta mahdollisimmin nopeasti 10 punaista, halkaisijaltaan 2,5 metristä säähavaintopalloa. Pallot oli numeroitu ja sijoitettu puistoihin alueella joka ulottui Atlantilta Tyynellemerelle ja pohjoisen Suurilta Järviltä Karibianmerelle. Kaikki pallot ensimmäisenä löytäneelle luvattiin palkinnoksi 40 000 dollaria. Asiantuntijoiden mukaan tehtävän nopea suorittaminen olisi mahdotonta tavanomaisille organisaatioille. Siksi haluttiin tutkia, selviääkö internetin avulla koottu sosiaalinen verkosto tehtävästä. Erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, millä keinoin ja kuinka nopeasti tehtävä voitiin ratkaista. Kilpailuun osallistuvat tiimit piti rekisteröidä kymmenen päivää ennen pallojen ilmestymistä puistoihin. MIT:n voittajatiimin kokoaminen alkoi kaksi päivää ennen H-hetkeä ja se käytti tavallisuudesta poikkeavaa tapaa saadakseen havainnoitsijoita verkostoonsa. Tiimi ei luvannut palkita ainoastaan pallon löytäjää vaan myös ne henkilöt, jotka olivat olleet mukana rekrytoimassa pallon löytäjää. Tiimi lupasi ensimmäisenä pallon numeron ja oikeat koordinaatit ilmoittaneelle 2000 dollaria. Sille, joka oli kutsunut pallon löytäjän verkostoon, luvattiin 1000 dollaria. 500 dollaria sai se, joka oli kutsunut mukaan pallon löytäjän kutsujan, tämän kutsuja sai puolestaan 250 dollaria ja niin edelleen, kunnes yhtä palloa kohden varatut 4000 dollarin palkintorahat oli käytetty. Näin internetin välityksellä rekrytoitiin parissa päivässä 4400 suurelta osin toisilleen tuntematonta ihmistä.

MIT:n verkosto löysi Yhdysvaltain valtavan laajalta alueelta kaikki 10 palloa ällistyttävän nopeasti, 8 tunnissa 52 minuutissa. He kirjoittivat projektistaan artikkelin arvostettuun Science-tiedelehteen (28.10.2011). Vaikka suurin osa verkoston 4400 jäsenestä tiesi jäävänsä ilman palkintoa, he olivat silti mukana ja auttoivat osaltaan verkoston kokoamisessa. Artikkelissa arvioitiin verkoston kokoamisessa käytettyä menetelmää sekä pohdittiin sen mahdollisuuksia ja uhkia muiden, jopa mahdottomien ongelmien ratkaisemisessa. Kirjoittajat totesivat, että samanlaista palkitsemistapaa voidaan käyttää markkinoinnista aina maailman nälänhätää vastaan taistelemiseen. Mahdottomana pidetty tehtävä voitiin ratkaista nopeasti ja edullisesti käyttäen internetin avulla luotua verkostoa ja uudenlaista palkitsemistapaa. Tällaiset yllättävät ja menestykselliset ratkaisut antavat uskoa siihen, että vaikeita yhteiskunnallisia pulmia voidaan ratkaista teknologiaa innovatiivisesti käyttäen ja ennen kaikkea luomalla mahdollisuudet toimia yhdessä riittävän suurella joukolla.