Kokin harakiri
25.03.2011
Jumbojetin lento oli kestänyt nelisen tuntia. Oltiin Siperian yllä matkalla Tokiosta Kööpenhaminaan. Turistiluokassa istuva Ken, japanilainen kahden lapsen isä, tunsi vatsanpohjassaan kouristuksen. Kolmivuotias Noriko piirteli värityskirjaan koukeroitaan vahakynillä. Kenin siinä kuunnellessa vatsaansa, Noriko oksensi piirustuskirjansa päälle. Lentoemäntä oli sopivasti lähellä ja riensi apuun. Oksennus korjattiin pois pikavauhtia.
Kenin vatsa kouristi uudelleen ja hän päätti käydä vessassa. Turistiluokan WC oli kuitenkin varattu. Siinä odotelleessa kouristukset tihenivät nopeasti. Samalla hänen Yoshie-vaimonsa toi Norikoa vauhdilla WC:n suuntaan. Onneksi WC vapautui juuri sillä hetkellä iäkkään japanilaisrouvan tullessa ulos. Ken tempaisi Norikon syliinsä ja samalla kuului Norikon hameen alta purina ja ruskea velli valui Norikon reisiä pitkin Kenin käsille.
Ken melkein heitti tytön takaisin Yoshielle ja oksensi rajusti WC-pyttyyn ehtimättä edes sulkea WC:n ovea. Hän vaipui polvilleen ja oksennukset seurasivat toisiaan. Nyt myös Yoshien vatsa kiersi. Vessan ovelle oli kertynyt jonoa. Jonoa oli vessoissa käytävän toisellakin puolella. Ja koneen edessä. Ja takana. Jonoissa seisoi kymmeniä ihmisiä, kalpeina ja pahoinvoivan näköisinä oksennuspussit kädessä.
Jumbojetin katastrofi on julkaistu arvostetun Lancet-tiedelehden palstalla vuonna 1975. Yli puolet matkustajista, 196 henkeä, sairastui seuraavan parin tunnin aikana oksennus- ja ripulitautiin 10 kilometrin korkeudessa. Kaiken takana olivat aamiaisvoileivät, jotka oli nautittu lennon alussa. Tokiossa leivät valmistaneen kokin käsissä ollut märkärupi. Ruven aiheuttaja, stafylokokkibakteeri, oli istunut 350 makkaraleipään, joissa se kasvoi iloisesti ja tuotti oksennukset ja ripulit aiheuttavaa toksiinia.
x x x
Nykyään lentokoneiden ruoka on turvallista ja sitä valvotaan tarkasti. Tällaisen katastrofin ei luulisi olevan mahdollinen nykypäivänä. Siksi yllätyin kun näin otsikon viime vuoden lopulla eräässä tiedelehdessä. Bostonista Los Angelesiin matkannut lentokone joutui tekemään välilaskun Chicagoon, kun osa matkustajista sairastui oksennus- ja ripulitautiin.
Koneessa oli matkaseurue, joka oli ilmeisesti saanut ennen lentoa jostain ravintolasta noroviruksen aiheuttaman ruokamyrkytyksen. Suurin osa 40 henkeä käsittäneestä seurueesta alkoi oksentaa ja ripuloida koneessa. Koneen kapteeni päätti keskeyttää lennon ja jättää sairastuneet Chicagoon. Sen jälkeen kone jatkoi matkaa Los Angelesiin. Myöhemmin todettiin, että terveistä koneen matkustajista joka kymmenes sairastui ripuliin parin päivän sisällä. Vaikka tartuntaa ei saatukaa lentokoneen ruoasta, norovirus oli ehtinyt tarttua sairastuneista terveisiin matkustajiin.
Sairaita matkustajia lentokoneissa on runsaasti, sillä lämpimän ilmanalan turistikohteissa ripulitaudin saa parhaimmillaan joka toinen matkailija. Ripuleja riittää siis vaikka kotiin tuotavaksi. Siksi hyvää käsihygieniaa kannattaa noudattaa vielä kotimatkalla lentokoneessa.
x x x
Tuohon ensin kerrottuun tarinaan kuuluu hurja loppu. Japanilaisen kokin kuullessa, että hänen tulehtunut ihottumansa oli aiheuttanut jumbojetissä katastrofin, hän meni ja teki harakirin, itsemurhan vanhaan japanilaiseen tapaan leikkaamalla vatsa miekalla auki.
Kirjoitus on julkaistu Koroiset-lehden numerossa 4/2010.
Heading not set...
- Elämme hämmentäviä aikoja
- Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
- Ylistys silmälaseille
- Kulttuuri tekee onnelliseksi
- Kuntoilua maltilla mutta säännöllisesti
- Diginatiivien tulevaisuus tunteiden maailmassa
- Kunnallispoliitikko katsoo Ciceron peiliin
- Pidetään huolta koululaisten yöunesta
- Junien vessat – paluu menneisyyteen
- Voihan räkä!