Kirjoituksia ja puheita vanhat

Koti vai virasto?

19.05.2008

Terveiset kirkolliskokouksesta, joka pidettiin 5.5. - 9.5. 2008 Turun kristillisellä opistolla. Arkihiippakunnan edustajat istuivat salissa toisessa rivissä heti piispojen takana. Piispat olivat yleensä totisia ja hiljaisia eivätkä juuri sivuilleen vilkuilleet. He käyttivät vain muutamaan otteeseen puheenvuoron, yleensä puolustaakseen nykykäytäntöjä.

Avajaispuheenvuorossa arkkipiispa Jukka Paarma muisteli 1960-luvun alun aikoja, jolloin professori Osmo Tiililä herätti keskustelua väittämällä kirkon olevan kriisissä. Arkkipiispan puheesta sai sen vaikutelman, että kirkko on aina ollut ja on koko ajan kriisissä. Mielenkiintoinen näkökanta, josta voi myös olla eri mieltä.

Uuden edustajan ensivaikutelma kokouksesta oli positiivinen. Parasta oli, että kokouksessa sai tutustua uusiin mielenkiintoisiin henkilöihin. Arkkihiippakunnan edustajien kesken vallitsi hyvä yhteishenki. Kahdeksasta maallikkoedustajasta enemmistö, viisi edustajaa, on Satakunnasta.

Edustaja Marjaana Perttula Porista on nuoresta iästään huolimatta yksi ryhmämme johtohahmoista. Hän aloitti nyt neljännen kautensa kirkolliskokouksessa. Valoa istuntosaliin toivat myös muusikko Pekka Simojoki Tampereelta ja kirjailija, runoilija Anna-Mari Kaskinen Lohjalta.

x x x

Laulaja ja trubaduuri Pekka Simojoki kertoi tuttavastaan, joka oli työmatkallaan poikennut matkan varrelle osuneeseen kirkkoon sunnuntain jumalanpalvelukseen. Tuttava kertoi kirkossa istuneen 9 henkeä ja papin käyneen kääntymässä jossain kirkon etuosassa ”100 metrin päässä”. Kanttoria ei koko aikana näkynyt lainkaan. Tuttava kysyi, mikä kirkossa on vikana?

Toinen Simojoen ystävä kertoi eronneensa kirkosta, kun hän oli saanut yksin itkeä tuskaansa kirkon penkissä. Kukaan ei tullut viereen istumaan. Ja kaksi entistä rippikoulunuorta Simojoki tapasi helluntailiikkeen konsertista. Kysymykseen, miksi nuoret ovat hellareissa, he vastasivat kaipaavansa kotia eivätkä virastoa.

Jumalanpalvelusuudistus ei ole tuonut toivottua tulosta. Allekirjoitin Pekka Simojoen tekemän aloitteen sunnuntain jumalanpalveluselämän uudistamisesta. Aloite ei halua muuttaa päiväjumalanpalvelusta sinällään, mutta haastaa kehittämään sunnuntaipäiviä Herran kansan lepopäiviksi ja pyhiksi. Aloite tuli käsikirjavaliokuntaan, jossa istun mm. Simojoen ja Kaskisen kanssa.

Kirkkohallituksen kirkkoneuvokset osoittautuivat osaaviksi henkilöiksi. Viimeisenä päivänä oli erityinen kirkkohallituksen kyselytunti, jossa vastattiin moniin tärkeisiin kysymyksiin. Jäin kaipaamaan piispojen kyselytuntia. Se olisi voinut tuoda piispat tutummiksi ja samalla olisi voitu valottaa monia oppiin liittyviä kysymyksiä.

x x x

Vaikka erilaiset raamattukäsitykset eivät juuri kuuluneet puheissa, pienissä piireissä kuuli edustajia luokiteltavan. Kirkolliskokousedustajat ovat hiippakuntien ja eri valitsijaryhmien edustajia. Näiden taustaryhmien vaikutus päätöksentekoon on yleensä vähäinen. Ilman yksittäisten edustajien jututtamista oli vaikea saada selville, miten he ajattelevat kuumista ideologisista kysymyksistä.

Politiikassa tietää mihin puolueeseen kukin kuuluu. Kirkossa ideologiset kysymykset ovat salamyhkäisesti pinnan alla niin kauan, kunnes puheista kuullaan tai äänestyksessä nähdään, mitä yksittäiset edustajat ajattelevat. Tämä ei kuitenkaan tuntunut ketään haittaavan. Ehkä tulevan neljän vuoden aikana nämäkin asiat selviävät, eikä niitä enää tarvitse ihmetellä.