Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita vanhat

Lämpimin jaloin sänkyyn

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien Tietopulssi-liitteessä 24.2.2008

On se niin väärin, että jotkut nukahtavat ennen kuin pää on osunut tyynyyn kun taas toiset kieriskelevät lakanat rullalle! Riittävän pitkä ja laadukas yöuni kuuluu elämän perusedellytyksiin. Fyysinen väsymys poistuu ja samalla päivän aikana opitut asiat tallennetaan pysyvään muistiin.

Tavoittele 7-8 tunnin yöunta

Ihmisen toimintaa säätelee sisäinen kello, jonka rytmihäiriöt eivät häiritse pelkästään unta vaan vaikuttavat koko elimistön toimintaan. Kello pysyy ajassa, kun elämä on kutakuinkin säännöllistä. Jatkuvasti liian lyhyt tai pitkä yöuni - alle 6 tuntia tai yli 9 tuntia - häiritsee kellon toimintaa ja voi heikentää terveyttä.

Aikuisen unen pituuden ihanne on jossain 7-8 tunnin välillä. Unen tarve vaihtelee tietysti yksilöstä toiseen. Joskus tuntuu siltä, ettei ainakaan teini-ikäisille mikään uni tunnu riittävän! Unen laatuun voi vaikuttaa, kun välttää ennen nukkumaan menoa levottomia elokuvia, raskasta syömistä tai rasittavaa liikuntaa.

Jokainen kärsii aika ajoin unettomuudesta. Tilapäiset elämän huolet ja ympäristön häiriöt estävät nukahtamisen tai herättävät aamuyöstä. Yhteiskunnan muuttumista kuvaa jokin aika sitten julkaistu tutkimus, joka kertoo yöaikaisten tekstiviestien aiheuttavan merkittävää unen häiriötä jopa puolelle teini-ikäisistä. Kännykät on hyvä pitää hiljaisena yöllä.

Hyvä paha päiväuni

Päiväunien on todettu parantavan muistia ja suorituskykyä. Uni virkistää juuri niitä aivotoimintoja, joita päivän mittaan joudutaan käyttämään. Opitut asiat painuvat pysyvään muistiin lyhyenkin unen aikana, ja aivot ovat valmiita ottamaan vastaan uutta tietoa. Riittävän yöunen lisäksi säännölliset lyhyet päiväunet voisi ottaa käyttöön opiskelun ohessa mutta myös töissä ja tehtävissä, joissa vaaditaan koko ajan hyvällä tasolla pysyvää muistia ja vireystilaa.

Päiväunet voivat viedä yöunen. Jos tarvitset päivänokosia, ota ne aina samaan aikaan äläkä nuku pitkään. Tunti on aika lailla maksimi. Usein virkistyy jo siitä, kun nukahtaa minuutiksi pariksi.

Sukat vai lämminvesipullo?

Jokin aika sitten arvostetussa Nature–tiedelehdessä kerrottiin, että lämpimät jalat helpottavat nukahtamista. Kylmäjalkaiset nukahtivat keskimäärin noin 20 minuutissa, kun lämminjalkaisille se onnistui 10 minuutissa. Kyse ei tutkijoiden mukaan ole pelkästään mukavasta tunteesta, vaan koko elimistön lämpötasapainosta. Raajojen pintaverisuonten tila vaikuttaa lämmön tasaantumiseen koko elimistössä, mikä edistää nukahtamista.

Nukahtamisvaikeuksista kärsivän kannattaa kokeilla jalkojen lämmitystä. Sukat ovat hyvä jalkojen lämmittäjä. Aikoinaan käytettiin kuumia vesipulloja, jotka sopivasti jäähtyivät jalkojen lämmettyä. Muitakin keinoja lienee olemassa. Jokainen voi yrittää löytää itselleen parhaiten sopivan jalkojen lämmittäjän.

Pentti Huovinen, professori, erikoislääkäri

Vinkkejä unettomalle löytyy Lääkäriseura Duodecimin Terveyskirjastosta (www.terveyskirjasto.fi; hakusanaksi unettomuus, klikkaa listalta Potilasohje).