Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita vanhat

Läskillä lukutaitoa- kampanja sai mahtavan avauksen Turussa

Olin Turun tuomiokirkkoseurakunnan vieraana 4.2. klo 18.00 avaamassa Läskillä lukutaitoa-kampanjaa.

Paikalla oli arviolta 200-250 henkilöä. Kampanja oli saanut arvoisensa avauksen.

Olin lomamatkalla vuoden vaihteessa Punaisella merellä. Sain sinne viestin, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Pekka Puska pyysi ottamaan yhteyttä. Viesti oli yllättävä. Hän halusi vaihtaa ajatuksia kirkon sisällä toteutettavasta Läskillä lukutaitoa -kampanjasta.

Yksityishenkilö haastoi Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat mukaan laihdutuskampanjaan. Hän lupasi maksaa kampanjan laihdutustulosten mukaan tukisumman, joka käytetään Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi. Tavoitteena on 10 miljoonan euron avustus, jonka kokoon saamiseen tarvitaan 666 666 kilon laihdutustulos. Tavoite on kova, sillä 100 000 suomalaisen tulisi laihduttaa keskimäärin 6,6 kg, jotta summa saataisiin kokoon.

Olin alkuun skeptinen koko hankkeen suhteen. Mahtavatko ihmiset lähteä liikkeelle?

Odotimme tuomiokirkkoseurakunnan tilaisuuteen 30-50 henkeä. Aivan toisin tapahtui. Kaikki eivät mahtuneet edes sisälle Eerikinkadun seurakuntasaliin vaan eteisessäkin oli väkeä. Suurin osa seisoi.

Keskustelin useammankin punnitusta jonottavan kanssa. Eräs totesi, että asia on aivan selvä. Teidän olisi pitänyt valmistautua Turun torille ulottuvaa jonoa varten. Toinen totesi, että kun tässä alan laihduttaa niin eiköhän Nepalin lukutaito saada kerralla kuntoon.

Tuomiokirkkoseurakunnan tilaisuudessa vallitsi erittäin positiivinen henki pitkistä punnistusjonoista huolimatta. Ihmisten ajatuksissa oli kampanjalla saavutettava kaksinkertainen hyvä. Oma terveys paranee ja samalla autetaan nepalilaisia.

Lähetkää kaikki mukaan hankkeeseen. Punnitus onnistuu vielä monessa paikassa. Ks. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän internet-sivuja Laihduta Nepalin hyväksi