Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita vanhat

Läskissä muhii tulehdus

Suomalaiset lihovat edelleen, kertoo tuore Kansanterveyslaitoksen tutkimus. Merkittävästi lihavien (painoindeksi yli 30) määrä on nyt 20 %. Eniten nousee nuorten aikuisten paino. Suomalaiset ovat selvästi lihavampia kuin pohjoismaiset sisaremme ja veljemme. Vaikka ruokatottumukset ovat pikkuhiljaa paranemassa, liikkuminen vähenee.

Maailman lihavimmat ihmiset eivät kuitenkaan ole suomalaisia tai edes yhdysvaltalaisia. Maailman terveysjärjestön mukaan lihavimmat ihmiset löytyvät Tyynen meren pikkuvaltioista, kuten Tonga- ja Naurusaarilta. Näissä maissa 60-70 % asukkaista on merkittävästi lihavia. Yhdysvalloissakin jäädään puoleen niiden tasosta.

Tutkijat kertovat, että jos Suomen kansa olisi normaalipainoinen ja liikkuisi kohtuullisesti, tyypin 2 diabetes vähenisi 90 %. Normaali paino ja liikunta ovat paljon tehokkaampia kuin parhaatkaan pillerit. Jo 4-5 kilon laihtuminen parantaa terveydentilaa ja vähentää diabeteksen riskiä.

x x x

Meille on opetettu, että jos syö enemmän kun kuluttaa niin sitten lihoo. Näin varmaan on, mutta tutkijat ovat viime vuosina olleet entistä kiinnostuneempia läskistä ja tulehdusreaktiosta. Läskissä on nimittäin runsaasti makrofageja eli tulehdussoluja. Mitä enemmän läskissä on rasvasoluja, sitä enemmän siellä on myös makrofageja. Jopa puolet rasvakudoksen soluista voi olla makrofageja. Pelkät rasvasolut eivät siis paina, vaan tulehdussolut saattavat vastaavat jo aikamoisesta osasta ylipainoa.

Amerikkalaiset tiedemiehet totesivat aivan hiljattain, että monet tulehduksen merkkiaineet olivat selvästi koholla omenalihavilla, joiden vatsan elinten ympärillä oli paljon rasvakudosta. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että liikalihavuus on tulehduksellinen tila. Samalla voidaan myös olettaa, että monet liikalihavuuteen liittyvät taudit kuten diabetes, verenpainetauti ja korkeat kolesteroliarvot voisivat olla tulehduksen aikaansaamia tai siihen läheisesti liittyviä.

On loogista kysyä, että mistä läskin tulehdus sitten johtuu? Tavallisin tulehduksen aiheuttaja on jokin mikrobi. Hiirillä tehdyissä kokeissa on todettu, että suoliston bakteerit säätelevät voimakkaasti rasvakudoksen kasvua. Toisaalta eräiden virustautien tiedetään johtavan rasvasolujen ja -kudoksen painon kasvuun. Olisiko lihavuusepidemian takana sittenkin jokin mikrobi?

x x x

Palataanpa takaisin ruotuun. Niin kauan kun emme tiedä enempää, ei auta kuin kiinnittää huomiota syömiseen ja liikkumiseen. Liikkumista ja energian kulutusta lisäämällä läskien tiedetään pysyvän kurissa. Ehkä joskus tulevaisuudessa kun tiedämme enemmän läskistä ja tulehduksesta, löytyy muitakin keinoja taistella lihomista vastaan.

Laske painoindeksisi Sydänliiton internetsivuilta löytyvällä painolaskurilla Painolaskuri.

Pentti Huovinen

erikoislääkäri, professori

Kirjoitus julkaistu Turun Sanomien Tietopulssi-liitteessä 5/2007