Mikä tulee jätteen hinnaksi?
11.09.2006
(Kirjoitus julkaistu Turun Sanomien yleisönosastossa 10.9.2006)
Turun seudun jätehuolto Oy (TSJ) kertoo keräävänsä keskitetysti kaikki jätteet Turun seudulta. Olen saanut TSJ:n kirjeen kesämökkipaikkakunnallemme. Karrikoidusti sanottuna siinä kysytään, minkälaisen keräysastian me haluamme. Missään vaiheessa kukaan ei kerro, paljonko keskitetty jätehuolto maksaa.
Minulle ei oikein riitä vakuuttelu siitä, että Kuntaliiton selvitys osoittaa keskitetyn keräyksen maksavan 11 % vähemmän kuin kilpailutettu keräys.
Ongelman ydin on siinä, että TSJ on osakeyhtiö, jonka asiat eivät ole julkisia. Sille on kuitenkin annettu julkinen tehtävä. TSJ on tiettävästi tehnyt jätteenpolttolaitosta puuhaavan yhtiön kanssa sopimuksen, jossa se lupaa toimittaa tietyn määrän jätteitä poltettavaksi tiettyyn hintaan. Jätetonnin hinta on salainen, koska kyseessä on kaksi osakeyhtiötä ja niiden hallintoelimiä koskee salassapitovelvollisuus.
Sopimussumma vaikuttaa olennaisesti siihen, kuinka paljon me jätteistämme maksamme. Ja mehän sen loppujen lopuksi maksamme. Ja vaikkei TSJ hamuaisikaan voittoja, jätteenpolttolaitosta puuhaavan yhtiön on tarkoitus tuottaa voittoa. Niistähän ne optiot maksetaan. Jos sähköstä saa tällä hetkellä huimat voitot, miksi jätettä kannattaisi polttaa pienemmillä voitoilla. Ja nyt minut pakotetaan allekirjoittamaan avoin valtakirja TSJ:lle kuljettaa jätteeni ilman mitään takuuta siitä, mikä hinta tulee olemaan. Sitä en voi hyväksyä.
Tällainen ideologinen sekasikiötä muistuttava järjestelmä, jossa yksityisille yhtiöille annetaan julkinen monopoli ilman kilpailutusta ja poliittista kontrollia, on kestämätön. Kun kilpailutusta ei enää ole, kaksi yhtiötä voi puuhata lähes mitä tahansa veronmaksajien kontrollin ulkopuolella.
Pentti Huovinen, lääkäri, professori
Turku ja Merimasku
Heading not set...
- Elämme hämmentäviä aikoja
- Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
- Ylistys silmälaseille
- Kulttuuri tekee onnelliseksi
- Kuntoilua maltilla mutta säännöllisesti
- Diginatiivien tulevaisuus tunteiden maailmassa
- Kunnallispoliitikko katsoo Ciceron peiliin
- Pidetään huolta koululaisten yöunesta
- Junien vessat – paluu menneisyyteen
- Voihan räkä!