Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita vanhat

Miten varautua syksyyn?

Kesäloman keikkuvien helteiden jälkeen syksyn sateet ja ”kylmyys” tuntuvat masentavilta. Ennen lomaa saimme jos jonkinmoisia ohjeita siitä miten sitä pitää oikein viettää. Nyt kun loma on ohi, huomaa että eihän se loma niin mennyt kuin oli tarkoitus. Ja jos menikin, niin olisi se sentään saanut jatkua hiukan pitempään. Miten siis selvitä pimenevästä syksystä?

Tutkimusten mukaan parasta masentuneisuuden hoitoa ja ennaltaehkäisyä on hakeutua muiden ihmisten pariin. Pidä yhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka valavat sinuun voimaa eivätkä ime sitä. Yhdessäolo on hyvää terapiaa. Jos joku nauraa yksin, muut pitävät sitä hassuna. Sen sijaan jo kahden ihmisen naurava yhdessäolo on mitä luonnollisinta.

Syö terveellisesti ja sopivasti. Muista kasvikset ja vihannekset, täysjyväleipä, kasvislevitteet ja rasvaton maito, kala kahdesti viikossa ja vähäsuolaiset ruoat. Terveellisen ruoan on todettu edistävän terveyttä. Hiljattain julkaistiin mielenkiintoinen tutkimus, jossa vihannesten syönnin havaittiin vähentävän aluillaan olevan eturauhassyövän kehittymistä. Tiukkapipoja ei sentään tarvitse olla. Synkkien päivien lomassa kannattaa hetken herkuttelulle varata aikaa.

Alkoholin käytössä on aina se vaara, että se johtaa ongelmiin. Rajana voisi olla enintään kaksi annosta päivässä ja korkeintaan seitsemän viikossa. Jos annostelussa tuntuu olevan ongelmia, reagoi vielä kun voit ja valitse tipaton tulevaisuus.

Liikkuminen ehkäisee tehokkaasti masennusta Älä liiku pelkästään siksi, että laihtuisit tai kunto nousisi vaan siksi, että nautit siitä. Liikkuminen yhdessä ystävän tai ystävien kanssa on erinomainen vaihtoehto. Koroisten alueilla on hyvä ulkoilureitit. Ja kävelylle tietysti sauvat mukaan.

Nuku ja lepää riittävästi. Aikuisen unen pituuden ihanne on jossain 7-8 tunnin välillä. Unen laatuun voi vaikuttaa, kun välttää ennen nukkumaan menoa levottomia elokuvia, raskasta syömistä tai rasittavaa liikuntaa.

Ole utelias! Opi uusia asioita! Turha väittää, ettei iäkkäämpi opi uusia asioita. Oppimiskyky säilyy pitkään, vaikka oppiminen olisikin hiukan hitaampaa. Ja jos ei huvita opetella uusia asioita, tee sellaista, joista pidät tai olet aikaisemmin pitänyt. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Auta muita voimiesi mukaan. Vaikka lastenlapset ovatkin mukavia, suuren amerikkalaisen seurantatutkimuksen mukaan isoäitien sydänvaivojen riski kasvoi 50 prosentilla, jos he hoitivat lapsenlapsiaan keskimäärin yli yhdeksän tuntia viikossa. Ilmiö voi johtua lastenlasten hoitamisen aiheuttamasta stressistä, mutta myös siitä, että aikaa ei jää enää oman itsensä hoitamiseen ja omille asioille. Vaikkei tunteja ehkä kannatakaan laskea, tutkimuksen opetus on, että toisia auttaessa kannattaa kuunnella omaa jaksamista.

Ehkei se syksy sittenkään ole masentavaa aikaa: värikkäät lehdet ja poskia hivelevä raikas tuuli, harrastusten joukkoon joku uusi juttu ja ennen kaikkea toiset ihmiset. Läheiset ja ystävät.

Pentti Huovinen, lääkäri

Kirjoitus on julkaistu Koroiset-lehdessä 4.9.2008.