Pentti Huovinen

Kirjoituksia ja puheita vanhat

Sairaalat ranking-listalle

Ilahduin ja kauhistuin. Englannin ja Walesin sairaalat on nyt laitettu rankinglistalle sen mukaan kuinka monta prosenttia potilaista kuolee sairaalassa saatuihin infektioihin (British Medical Journal 2008;336:1211). Ilahduin siksi, että jotain tällaista pitää tapahtua myös Suomessa ennen kuin päättäjät ottavat sairaalainfektioiden torjunnan tosissaan.

Kauhistuin kuolleisuusluvuista. Sairaalassa saatu Clostridium difficile –infektio on todellinen tappaja. Vuosina 2001-05 bakteeri tappoi 8555 ja vuosina 2002-2006 yli 13 000 potilasta Englannissa ja Walesissa. Kaksi kertaa enemmän kuin pelätty MRSA-bakteeri. Kyseinen difficilepöpö iskee suolistoon antibioottihoidon jälkeen ja tarttuu antibioottia saaviin potilaisiin kuin häkä. Se voi aiheuttaa vaikeahoitoisen paksunsuolen tulehduksen. Sairaalalistan kärjessä oli George Eliot Hospital’issa Nuneatonissa, jossa 3,6 % potilaista eli 235 potilasta kuoli 5 vuoden aikana tämän pöpön kanssa.

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan Suomen sairaaloissa kuolee erilaisiin infektioihin 800 sellaista potilasta, jonka ennuste ilman infektiota olisi ollut hyvä (Suomen Lääkärilehti 2008;63:1693-4). Siis kaksi kertaa enemmän kuin liikenteessä vuosittain! Eikö olisi aika julkaista sairaalakohtaiset luvut myös Suomesta! Näin tehdään jo nyt Englannin lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Hollannissa.

Kunnallisen päätöksenteon ongelma on, että jos joku on pielessä, sen annetaan olla pielessä, jos sen korjaaminen maksaa. Lisäksi valvovat virkamiehet katsovat asiaa läpi sormien. Kun erään yliopistosairaalan ylilääkärit valittivat lääninhallitukselle jatkuvasta potilaiden käytävillä makuuttamisesta eli resurssipulasta, ei siitä seurannut mitään. Tiesitkö, ettei käytävillä makuuttamisen terveydellisiä seurauksia ei voida edes tutkia, koska eettinen toimikunta ei todennäköisesti antaisi lupaa moiselle epäeettiselle tutkimukselle. Jos yksityisen sairaalan käytävillä makaisi jatkuvasti potilaita, kukaan ei tulisi potilaaksi tai sitten läänin tarkastajat sulkisivat kyseisen paikan.

Mutta sairaaloihin on rantautumassa edellä mainittuja vieläkin vaarallisempia bakteereita: karbapeneemeille resistentit koli- ja klebsiellabakteerit. Niiden kanssa ollaan helisemässä jo nyt Kreikassa kun tehokkaita lääkkeitä ei enää ole. Jos mitään ei tehdä niiden torjumiseksi, ennustan edellä ilmoitetun kuolleisuusluvun nousevan Suomessa kaksinkertaiseksi viidessä vuodessa. Ja sairaalainfektion saanut voit olla Sinä tai se voin olla minä. Siksi nyt on tehtävä jotain.

Sairaalainfektioiden torjunnassa tarvitaan nyt tiukkaa linjaa - ja rahaa. Infektioylilääkäri Jukka Lumio Tampereelta ehdottaa Lääkärilehdessä 1 hengen tai korkeintaan 2 hengen huoneita, jotteivät pöpöt leviäsi. Sanot, että kallista. Kyllä, mutta haluatko maata huoneessa, kun viereisellä petillä on tarttuvaa bakteeria kantava potilas. Itseäni on myös mietityttänyt, että miksi parhaimmillaankin vain puolet lääkäreistä, hoitajista, potilaista ja vieraista pesee tai desinfioi käsiään ihmiskontaktien välillä. Elektroniikkateollisuudessa hygienian toteuttamatta jättämisestä saa potkut. Hiukan karrikoiden, sairaaloissa katsotaan vierestä ja hymyillään.

Olisko jo aika ranking-listoille myös suomalaisissa sairaaloissa, ja sen mukainen tulosvastuu kaikille tasoille.

Kirjoitus on julkaistu uusisuomi.fi -blogina Sairaalat rankinglistalle 21.6.2008.