Suuri päivähoitoryhmä on riski lapsen terveydelle
15.09.2008
Hämmästyneenä olen seurannut keskustelua päivähoidon maksuista. Hyvä että keskustellaan, mutta miksi kukaan ei ole ollut huolestunut päivähoidon laadusta?
Vuonna 2006 syntyi 58840 lasta. Vielä on matkaa viime vuosikymmenen syntyvyyspiikkiin. Vuonna 1992 syntyi yli 65 000 lasta. Lapset tuovat perheisiin iloa ja toivoa, joka heijastuu koko yhteiskuntaan. Mutta miten me kohtelemmekaan lapsia heidän ensimmäisinä elinvuosinaan?
Suuret päivähoitoryhmät ovat armottomia infektioiden tehosekoittimia. Jos aikuiset saisivat työhönsä liittyen saman määrän infektioita kuin lapset päivähoidossa, asiaan olisi aikoja sitten puututtu lakisääteisesti. Lisäksi lastenhoidon asiantuntijat ovat jo pitkään olleet huolissaan päivähoidon tilasta kasvatuksellisten syiden takia.
Välikorvatulehdusten määrä on parinkymmenen vuoden aikana lisääntynyt yli 60 %. Eniten korvatulehduksia on alle 3-vuotiailla lapsilla. Vähintään neljä korvatulehdusta sairastaneiden määrä on kolminkertaistunut. Yksi- ja kaksivuotiaista lapsista 60 % saa vuosittain ainakin yhden antibioottikuurin. Moni heistä saa 5 ellei peräti 10 antibioottikuuria.
Suurissa päivähoitoryhmissä korvatulehduksen riski on 2-3–kertainen pienryhmähoitoon verrattuna. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehty lakimuutos, joka salli alle 3-vuotiaiden oikeuden päivähoitoon, nosti kitarisaleikkausten ja korvien putkitusten määrää peräti kolmasosalla. Tämä johtuu siitä, että yhä useammat alle 3-vuotiaat hoidettiin suurissa päivähoitoryhmissä ja saivat korvatulehduskierteen.
Korvatulehdus laskee lapsen kuuloa 30 desibeliä, mikä tarkoittaa sitä, että tavallinen puhe muuttuu muminaksi. Jos alle 3-vuotiaalla on useita korvatulehduksia, niiden on todettu johtavan keskittymisen ja puheen ymmärtämiseen heikkenemiseen sekä huonompaan lukutaitoon ja selviytymiseen matemaattisissa aineissa. Vaikka riski ei ole kovin suuri, korvatulehdusten tavaton yleisyys lisää näiden vaivojen merkitystä.
Onko Sinulla juuri nyt flunssa? Lasten päivähoito on yksi tärkeimmistä virusten leviämisreiteistä koko yhteiskuntaan, siis myös muualle kuin lapsiperheisiin. Lasten rokottamisen tiedetään vähentävän lasten infektioiden lisäksi myös iäkkäiden infektioita! Valmiussuunnitelmissa influenssapandemian torjunnan kulmakivi on laittaa päivähoito ja koulut kiinni. Näin arvioidaan kaikkein parhaiten hidastettavan pandemian leviämistä. Sama pätee tietysti myös tavallisiin flunssiin ja kausi-influenssaan, vaikkei päivähoitoa ja kouluja niiden takia suljetakaan.
Peräti 40 % lapsiperheiden vanhempien työstä poissaoloista johtuu lapsen sairaudesta. Olen ihmetellyt sitä, etteivät työnantajat ole suureen ääneen vaatineet muutoksia päivähoitoon. Miksi lasten sairastaminen jätetään pelkästään terveydenhuollon kontolle?
Antibioottien haitoista kertyy koko ajan lisätietoa. Näitä haittoja omassa työssä tutkiessani en voi kuitenkaan muuta kuin toivoa hartaasti, ettei kukaan joutuisi käyttämään antibiootteja turhaan. Lääketiede on nostamassa käsiään pystyyn. Antibioottien tehon heikkeneminen ei pysähdy, ellei yhteiskunnassa ryhdytä toimenpiteisiin, joilla infektioiden määrää ja samalla antibioottien tarvetta vähennetä.
Kaikille alle 3-vuotiaille on annettava mahdollisuus hoitoon 4-5 lapsen pienryhmissä, perhepäivähoidossa tai kotona. Näin joka vuosi säästetään lapset lukemattomilta välikorvatulehduksilta, korvatulehduskierteiltä ja antibioottikuureilta.
Lasten päivähoidon tila on nostettava terveydenhuollon ja iäkkäiden kansalaisten hoidon rinnalle kuntavaalien tärkeimpien vaaliteemojen joukkoon.
Pentti Huovinen
Kirjoitus on julkaistu 11.9.2008 uusisuomi.fi-nettisivuillaTerveyssivujen Näkökulmat-palstalla.
Heading not set...
- Elämme hämmentäviä aikoja
- Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
- Ylistys silmälaseille
- Kulttuuri tekee onnelliseksi
- Kuntoilua maltilla mutta säännöllisesti
- Diginatiivien tulevaisuus tunteiden maailmassa
- Kunnallispoliitikko katsoo Ciceron peiliin
- Pidetään huolta koululaisten yöunesta
- Junien vessat – paluu menneisyyteen
- Voihan räkä!