Pentti Huovinen

Vanhat artikkelit

Pro Congress -palkinto tutkimusprofessori Pentti Huoviselle

Finland Convention Bureau on myöntänyt vuoden 2010 Pro Congress -palkinnon THL:n tutkimusprofessorille Pentti Huoviselle. Valintaraati perusteli valintaansa muun muassa sillä, että Huovisella on hyvät kansainväliset verkostot ja halu tuoda suomalaista osaamista esiin maailmalla. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka on erityisen ansioitunut kansainvälisen kokouksen tai kongressin kutsumisessa ja järjestämisessä. (Kauppalehti, 14.4.2010)

Palkinto liittyy vuonna 2009 Helsingissä järjestettyyn European Congress of Clinical Microbiology and Infectious Diseases -kongressiin, johon osallistui 8000 henkeä 101 eri maasta. Kongressi on toiseksi suurin Suomessa koskaan järjestetty kansainvälinen kongressi.

Pentti Huovinen toimi kongressin presidenttinä. Kongressin saaminen Suomeen oli pitkäaikainen prosessi. Kilpailevia maita olivat suuret Euroopan maat sekä monet Itä-Euroopan maat, joissa kongressia ei vielä ole ehditty järjestää.