Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
18.09.2016
Venäläistutkijat raportoivat hiljattain laajasta pernaruttoepidemiasta Pohjois-Venäjällä Jamalin niemimaalla Jäämeren rannalla. Lähes sata potilasta joutui sairaalahoitoon ja 12-vuotias poika kuoli tautiin. Samoihin aikoihin pari tuhatta poroa oli kuollut pernaruttoon. Ihmiset saivat tartunnan poroista.
Jamal tarkoittaa suomeksi maan äärtä tai loppua. Näihin päiviin saakka ikiroudassa ollut niemimaa on 720 kilometriä pitkä ja 230 kilometriä leveä. Poronhoito on ollut tärkein elinkeino ennen kun alueelta löydettiin valtavat maakaasuesiintymät.
Pari vuotta sitten Jamalin niemimaa oli otsikoissa siksi, että sieltä löydettiin selittämättömällä tavalla maahan syntyneitä valtavia reikiä. Ilmiön tutkimukset päätyivät siihen, että ilmastonmuutoksen vauhdittama ikiroudan sulaminen oli johtanut massiivisiin metaanikaasun vapautumisiin maaperästä.
Pernaruttoepidemian syy on tutkijoiden mukaan se, että muinoin pernaruttoon kuolleiden eläinten ruumiit ovat tulleet esiin jäätyneen maaperän sulamisen seurauksena. Jamalin niemimaalla oli kesällä 2016 paikoittain jopa 35 asteen helle, joka osaltaan edisti maan sulamista. Sulaminen vapautti eläinten ruhoista bakteereita, joiden joukossa oli pernaruttobakteeria. Laiduntavat porot saivat tartunnan näkyviin tulleista kuolleista eläimistä.
Jää ja pakkanen ovat erinomaisia keinoja säilyttää bakteereita. Kymmenkunta vuotta sitten amerikkalainen tutkijaryhmä pääsi mannerjäätikköä poraamalla käsiksi kahdeksan miljoonaa vuotta vanhaan jäähän. He määrittivät moderneja tutkimusmenetelmiä käyttäen jään sisältämät bakteerit. Löydetyistä bakteereista suurin oli sellaisia, joita ei maan päältä tällä hetkellä löydetä. Miljoonia vuosia sitten muodostuneen mannerjään sulaminen vapauttaa veteen ikivanhoja mikrobeja. Vaikka tutkijat ovat kiinnostuneita elämän syntymisestä ja bakteerien evoluutiosta, he toteavat, että mikrobien joukossa voi olla uusia, ihmiselle vaarallisia taudinaiheuttajia.
Siperian jäätyneessä maaperässä tiedetään olevan runsaasti vakaviin tartuntatauteihin kuolleiden ihmisten ruumiita. Jäistä maata on ollut vaikea kaivaa, ja siksi ikiroudan alueen haudat eivät ymmärrettävästi ole kovin syviä. Kun ikiroudan pinta sulaa, myös ihmisten ruumiit tulevat esille joukkohaudoista ja joutuvat kosketuksiin eläinten ja ihmisten kanssa. Siperiassa kuoli vielä 1800-luvun lopulta ihmisiä isorokkoon. Sittemmin isorokko on kitketty maapallolta, ja viimeinen tapaus todettiin vuonna 1977.
Täällä Suomessa saatamme ajatella, että sielläpä nuo bakteerit ja virukset ovat kaukana Siperiassa eikä niistä tarvitse sen enempää välittää. Se on kuitenkin harhakäsitys. Jamal on tärkeä arktisten vesilintujen pesimäalue. Jamalissa ovat muun muassa kiljuhanhen tärkeimmät pesimäpaikat. Lintujen välityksellä erilaisten bakteerien ja virusten on ennenkin todettu liikkuvan nopeasti ympäri maailmaa. Ilmaston lämpeneminen on aiheuttamassa odottamattoman uuden vaaran ihmiskunnalle.
Heading not set...
- Elämme hämmentäviä aikoja
- Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
- Ylistys silmälaseille
- Kulttuuri tekee onnelliseksi
- Kuntoilua maltilla mutta säännöllisesti
- Diginatiivien tulevaisuus tunteiden maailmassa
- Kunnallispoliitikko katsoo Ciceron peiliin
- Pidetään huolta koululaisten yöunesta
- Junien vessat – paluu menneisyyteen
- Voihan räkä!