Ylistys silmälaseille
10.01.2016
Jos haluaa oppia pelaamaan tennistä, pitää tietysti harjoitella. Muutama vuosi sitten tennistunnilla tapahtui jotain sellaista, jonka muistan koko ikäni. Ryhmässä treenasimme syöttöä ja sen palautusta. Meitä oli kaksi syöttäjää puolivälissä kenttää ja syötimme vuorotellen verkon yli. Toisen kenttäpuoliskon takarajalla seisoivat syötön palauttajat. Nostin kentän pinnasta pallon seuraavaa syöttöä varten. Juuri kun olin nousemassa, naapurin lähettämä syöttö tuli takaisin kovalla voimalla. Keltainen tennispallo osui oikeaan silmääni.
Maila tippui kädestä, kämmenet nousivat vaistomaisesti silmille. Painuin kyykkyyn ja siitä kontalleni kentän pintaan. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt on silmä täynnä lasinsiruja. Lääkärinä osasin odottaa silmän vaurioitumista ja ehkä jopa näön menetystä. Kului kymmenisen sekuntia ennen kuin otin kämmenet pois silmien edestä. Poistin kämmenen vuoroin oikean ja vasemman silmän edestä ja havaitsin yllätyksekseni, että molemmissa silmissä oli näkö tallella. Kummallista oli, ettei lasinsiruja ollut missään. Verta tihkui hiukan otsalta, johon silmälasien kehykset olivat tehneet pienen naarmun.
Otin silmälasit pois ja ne olivat hämmästyttävää kyllä ehjät. Kehyksetkään eivät olleet vääntyneet. Pallon jälki näkyi keskellä linssiä. Kävin näyttämässä laseja optikolla, ja hän totesi, että kaikki on kunnossa. Lasit toimivat niin kuin enneNkin. Muovilinssi oli antanut periksi ja kestänyt palloniskun. Optikkoni totesi, että silmälasit olivat mitä todennäköisimmin pelastaneet oikean silmän näön.
Nykyään silmälasit eivät ole enää lasia. Optikot suosittelevat muovilinssejä niiden iskunkestävyyden takia. Muovilinssit eivät enää myöskään naarmuunnu, kiitos kehittyneiden pinnoitteiden. Moniteholasit ovat todella hienoja teknisiä luomuksia. Niitä voi pitää, tekipä lähes minkälaista työtä tahansa. Vaikka silmäleikkauksilla pystytään tekemään ihmeitä, pidän silmälaseista. En ole löytänyt kuin yhden ainoan merkittävän haittapuolen, ja senkin vain moniteholaseista.
Joitakin vuosia sitten Iso-Britannian lääkärilehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan moniteholasit kaatavat iäkkäämpiä ihmisiä. Australiassa tehdyssä tutkimuksessa ikäihmisistä koostuvalle tutkittavien joukolle annettiin erilliset lähilasit lukemista varten ja kaukolasit liikkumiseen. Toinen joukko käytti moniteholaseja. Runsaan vuoden seurannassa havaittiin, että yksinkertaiset kaukolasit vähensivät kaatumisia peräti 40 % moniteholasien käyttäjiin verrattuna. Varsinkin portaissa liikuttaessa moniteholasien tarkan näön alue ei aina osu seuraavaan askelmaan ja kompastumisen tai harha-askeleen riski kasvaa. Vaikka olenkin silmälasien ystävä ja ylistän niitä, kaatumisriski kannattaa pitää mielessä ulkosalla liikkuessa.
Heading not set...
- Elämme hämmentäviä aikoja
- Vaarallisia terveisiä satojen vuosien takaa
- Ylistys silmälaseille
- Kulttuuri tekee onnelliseksi
- Kuntoilua maltilla mutta säännöllisesti
- Diginatiivien tulevaisuus tunteiden maailmassa
- Kunnallispoliitikko katsoo Ciceron peiliin
- Pidetään huolta koululaisten yöunesta
- Junien vessat – paluu menneisyyteen
- Voihan räkä!